Created: Wednesday, 01 January 2014 16:25 | Rate this article
( 0 Votes ) 
| Category: Interviews

Internationaali oli työtätekevien oma liike, Kulttuurivihkot, 2014.

NSIMMÄINEN INTERNATIONAALI

Perustettiin Lontoossa syyskuussa 1864, siis 150 vuotta sitten. Suomalaisessa mediassa ei merkki- päivään ole kiinnitetty juurikaan huomio- ta, ei edes vasemmistolehdissä. Hiljaisuus sen tiimoilta lienee taas yksi osoitus tämän päivän vasemmiston heikkoudesta – edes omaan perintöön ei jakseta tarttua siitä op- pimisen ja uusien virikkeiden saamisen tar- koituksessa.

Onneksi Internationaalia on muistettu muualla maailmalla. Italialaissyntyinen, ny- kyisin Torontossa Yorkin yliopistossa vai- kuttava Marx-tutkija Marcello Musto on toimittanut juuri ilmestyneen kirjan The Workers Unite! The International 150 Yea- rs Later (Bloomsbury Academic, 336 sivua). Teokseen on koottu 80 dokumenttia, pää- tös- ja julkilausumaa Kansainvälisen Työ- väenjärjestön – se on Internationaalin vi- rallinen nimitys – toistakymmentä vuotta jatkuneen olemassaolon ajalta.

EI MIKÄÄN YHDEN MIEHEN LUOMUS

Vesa Oittinen: Marcello, sinut tunnetaan Marx-tutkijana. Mutta nyt olet julkaissut Internationaalin 150-vuotispäivän johdos- ta teoksen, jossa Marx näyttää vain piipah- tavan tai ainakin olevan selvästi sivuosassa. Toimittamasi kirja koostuu dokumenteista, julkilausumista ja päätöslausumista, jotka on laadittu kollektiivisesti ja julkaistu koko Internationaalin tai eri työväenjärjestöjen ni- missä. Internationaali ei siis ollutkaan »Mar- xin luomus», kuten usein väitetään?

Marcello Musto: Aivan, vastoin taas yhtä marxismi-leninismin myyttiä, Kansainvä- linen työväenyhdistys (International Wor- king Men’s Association, siis Internationaali) ei ollut »Marxin luomus». Myöhemmät fan- tasiat ovat esittäneet Marxin Internationaa- lin perustajana, mutta hän ei ollut edes St. Martin’s hallissa Lontoossa 28. syyskuuta

Internationaalin perustamismanifesti ja sen väliaikaiset säännöt. Näissä perustavis- sa teksteissä, samoin kuin monissa niiden jälkeen tulevissa, Marx nojautui Internati- onaalin eri tahojen parhaimpiin ajatuksiin samalla kun hän eliminoi ahtaan ammat- tikuntalaiset tai lahkolaiset äänenpainot. Hän kytki taloudellisen ja poliittisen tais- telun tiiviisti toisiinsa ja nosti kansainväli- sen ajattelun ja kansainvälisen toiminnan peruuttamattomiksi valinnoiksi.

JOUKKOLIIKKEET RATKAISEVASSA ROOLISSA

Näin erilaisista aineksista koostuvan järjes- tön ykseyden vaalimisen on täytynyt olla varsin hankalaa?

Totta. Haluan tehdä tämän asian selväk- si. Yhteyden ylläpito kävi ajoittain uuvutta- vaksi, etenkin kun Marxin antikapitalismi ei ollut vallitsevana poliittisena asennoitu- misena järjestössä (vuoteen 1868 saakka – taaskin vastoin myyttiä, joka on ympäröi- nyt Internationaalia vuosikymmenien ajan – sen enemmistö oli hyvin maltillista).

Sen takaaminen, että tuohon aikaan eri olemassa olevat ideologiset tendenssit ja poliittiset virtaukset onnistuisivat pysy- mään saman järjestön puitteissa ja kokoon- tumaan ohjelman ympärille, joka oli varsin kaukana itse kunkin suuntauksen lähtökoh- dista, oli Marxin suursaavutus. Hänen po- liittinen lahjakkuutensa mahdollisti ensi silmäykseltä sovittamattomien yhteenso- vittelun ja takasi sen, että Internationaali ei seurannut monien aikaisempien työväen- järjestöjen nopeaa tietä unohdukseen. Marx oli se, joka antoi Internationaalille selkeän tarkoitusperän, ja Marx myös oli se, joka sai aikaan ei-poissulkevan, mutta kuitenkin lu- jasti luokkapohjaisen poliittisen ohjelman, joka antoi sille kaiken lahkolaisuuden ylit- tävän joukkoluonteen.

Kuten kirjaan laatimassani johdannos- sa korostan, Internationaalin pääneuvoston poliittisena sieluna oli aina Marx: hän luon- nosteli kaikki sen tärkeimmät päätökset ja valmisteli kaikki sen kongressiraportit. Hän oli »mies paikallaan», kuten pääneuvoston saksalainen jäsen Johann Georg Eccarius muotoili. Oli pääasiassa Marxin ansiota, että Internationaali onnistui toteuttamaan teh- täväänsä luoda poliittinen synteesi ja yh- distää eri kansalliset kontekstit yhteisen taistelun projektiksi. Silti Internationaali

Monet ovat työläisten kollektiivisesti laatimia tekstejä. Vajaa puolet on peräisin Marxin ja Engelsin tai molempien yhdessä kynästä, mutta nekin perus tuvat Internationaalin pääneu vostossa käydyille keskusteluille. Alkuperäisdokumenttien äärelle johdattava kirja on kiehtovaa luettavaa osoittaessaan, millaisia olivat työväen omaehtoisen kansainvälisen organisoitumisen ensi askeleet ja millaisia oppimisprosesseja tässä yhteydessä käytiin läpi. Ensimmäisen Internationaalin histo- ria on taas tullut erityisen ajankohtaisek- si nykyisellä globalisaation kaudella, joka monien tutkijoiden mielestä on yllättäväs- tikin samanluonteinen kuin 1800-luvun lopulla vallinnut muutaman vuiosikym- menen pituinen kiihkeän kansainvälisty- misen trendi.

Marcello Musto suostui ystävällisesti an- tamaan Kulttuurivihkoille haastattelun uu- den kirjansa johdosta ja selostamaan sen si- sältöä myös suomalaisille lukijoille. Musto on käynyt Suomessa vuonna 2009, jolloin Karl Marx -seura järjesti Helsingissä kak- sipäiväisen seminaarin Marxin ja Engelsin teosten uuden kriittisen laitoksen (MEGA) tiimoilta. Hänen tässä seminaarissa pitä- mänsä alustus on julkaistu seminaarin poh- jalta toimitetussa kirjassa MEGA-Marx (Vas- tapaino 2011).

»Työtätekevien luokkien vapautumisen täytyy olla työtätekevien luokkien itsensä saavutus.»

1864 pidetyn perustavan koko- uksen järjestäjien joukossa. Sii- nä tilaisuudessa hän oli »mukana mykkänä hahmona puhemiehis- tössä», kuten hän raportoi kir- jeessään ystävälleen Engelsille.1

Internationaali oli paljon enemmän kuin jonkun tietyn yksilön »luomus» – siinäkin ta- pauksessa että tuo yksilö olisi ollut Karl Marx. Se oli laaja yhteiskunnallinen ja poliittinen liike työtäte- kevien luokkien emansipaation puolesta. Ja se oli liike, jonka perussääntö (mikä erotti sen aiemmista järjestöistä) kuului: »työtä- tekevien luokkien vapautumisen täytyy olla työtätekevien luokkien itsensä saavutus». Tätä pointtia emme saa unohtaa!

Mutta, kuten sanoin, Marx esitti vähäis- tä osaa vain Internationaalin perustamisen yhteydessä, ei suinkaan mitä tulee järjestön koko elämänkaareen. Marx oivalsi välittö- mästi ne mahdollisuudet, joita sittemmin kuuluisaksi tulleessa St. Martin’s Hallin kokouksessa piili, ja teki lujasti työtä sen eteen, että uusi järjestö toteuttaisi tehtävän- sä menestyksellisesti. Hänen nimeensä liit- tyneen maineen ansiosta – tosin nytkin vain rajoittuneissa piireissä (Marxin jumalointi on jotain, joka syntyi vasta vuosikymmeniä myöhemmin) – hänet otettiin 34 jäsenes- tä koostuvaan pysyvään komiteaan. Siinä Marx saavutti pian riittävästi luottamusta, jotta hänen tehtäväkseen annettiin laatiaon ensi sijassa tuon ajan työläisten toimin- taa, ei minkään filosofin luomus.

Marxin perustavan panoksen ohella, joka muutti järjestön aluksi maltillisen poliittisen strategian johdonmukaisen antikapitalistiseksi toimintamalliksi, Inter- nationaali myös heijasteli oman aikansa työ- väenliikettä. Internationaalia ei tule nähdä erilaisten keskenään taistelevien lahkolais- ten ryhmittymien aritmeettisena summa- na, ryhmittymien, joista itse kukin yrittäisi tyrkyttää ajatuksiaan koko järjestölle (jos- kin tätä pääsi välillä tapahtumaan, kuten kongressien historiasta näkyy). Työläisten kamppailu esitti suurta osaa Internationaa- lin poliittisen ohjelman määrittelyssä, mikä oli perusedellytys sen sisäisen tasapainon säilyttämiselle.

Muutama esimerkki. Jotkut keskeiset jä- senjärjestöt (enemmistö ranskalaisista ja Saksan sosialidemokraattisen puolueen pe- rustajat) vastustivat alkuaikoina lakon käyt- tämistä taistelukeinona. Mutta vuoden 1866 loppupuolelta alkaen lakot yleistyivät mo- nissa Euroopan maissa. Niiden leviäminen ja niiden avulla saadut työläisille myöntei- set tulokset vakuuttivat kaikki Internatio- naalin eri virtaukset siitä tosiasiasta, että lakot ovat perustava taisteluväline. Niiden miesten ja naisten panos, jotka konkreetti- sesti pysäyttivät kapitalistisen tuotannon puolustaakseen oikeuksiaan ja yhteiskun- nallista oikeudenmukaisuutta, muutti voi- matasapainoa Internationaalissa ja, mikä on vielä tärkeämpää, yhteiskunnassa ko- konaisuutena.

Vastaavanlaisena esimerkkinä voisi viita- ta työväenliikkeen poliittiseen osallistumi- seen. Monet Internationaalin suuntauksista vastustivat sitä. Perusteluna esitettiin, että työläisten tulisi taistella vain sosiaalisten ja taloudellisten parannusten puolesta eikä toimia poliittisella areenalla. On selvää, et- tä Marx myötävaikutti tähän merkittävään askeleeseen, mutta oli Pariisin kommuunin ansiota, että ensin Internationaali ja sitten muukin työväenliike tajusivat, että niiden tulisi luoda pysyviä ja hyvin organisoituja poliittisen järjestäytymisen muotoja voi- dakseen paremmin taistella kapitalismia vastaan.

Näistä kahdesta esimerkistä näkyy, että Internationaalin tärkeät poliittiset käänteet toteutuivat pikemminkin työläisten konk- reettisten joukkoliikkeiden pohjalta kuin eri suuntausten välillä käytyjen puhtaasti ideologisten taistelujen seurauksena.

MARXIN JA INTERNATIONAALIN HEDELMÄLLINEN VUOROVAIKUTUS

Marxilla siis oli kuin olikin oma vahva vai- kutuksensa Internationaaliin. Entä miten hänen käytännön toimintansa järjestössä ja työläisten parissa mielestäsi vaikutti hä- nen teoreettiseen työhönsä? Marxhan laa- ti näihin samoihin aikoihin Pääomaa, jonka ensimmäinen nide ilmestyi 1867.

Mielestäni voimme sanoa, että Interna- tionaalilla oli hyvin myönteinen vaikutus Marxiin, ei vain Marxilla Internationaaliin. Vuosien 1864 ja 1872 välillä, jolloin Marx oli tiiviisti mukana työläisten kamppailuissa, hän sai virikkeitä ajatustensa kehittämi- seen ja usein niiden tarkistamiseen, van- hojen itsestäänselvyyksien kyseenalaista- miseen ja uusien kysymysten esittämiseen. Ennen kaikkea hän sai aihetta kapitalismi- kritiikkinsä terävoittämiseen luonnostele- malla kommunistisen yhteiskunnan yleiset ääriviivat. Ortodoksinen neuvostoaikainen näkemys, jonka mukaan Marx toimi Inter- nationaalissa soveltaen mekaanisesti histo- rian silloiseen vaiheeseen tutkijankammi- ossaan jo valmiiksi takomaansa poliittista teoriaa, on siis täysin todellisuuden vastai- nen.

Tämä on minun kantani. En näe mi- tään ristiriitaa siinä, että Internationaa- lia pidetään sinä mikä se on (suurena jär- jestönä jonka jäsenistö nousi enimmillään 150 000:een) ja annetaan Marxille mikä hä- nelle kuuluu. Päinvastoin, juuri tämä kan- ta tekee myös enemmän oikeutta Marxin älylle.

Voidaanko siis sanoa, että Internationaali oli »kollektiivinen intellektuelli» siinä mie- lessä kuin mitä Gramsci myöhemmin puhui?

Voimme ilman muuta käyttää tätä ilmai- sua. Gramscin »kollektiivisen intellektu- ellin» käsite liittyy tiiviisti 20. vuosisadan poliittiseen puolueeseen. Mutta Internatio- naali on erinomainen esimerkki siitä sitees- tä ja poliittisesta yhteydestä, joka vallitsee joukkojen ja johtavien jäsenten (tässä tapa- uksessa Pääneuvoston) välillä, tai, käyttääk- semme Gramscin omaa ilmaisua, esimerkki »aktiivisesta ja tietoisesta yhteisestä osal- listumisesta», compartecipazione attiva e consapevole. Selvyyden vuoksi täytyy silti todeta, että tämä linkki oli usein heikko, tuon ajan työläisten epävakaan ja häilyvänjärjestäytymisen vuoksi.

USEITA ONNISTUMISIA

Ensimmäinen Internationaali oli kuitenkin olemassa vain suhteellisen lyhyen ajan, vuo- desta 1864 vuoteen 1877. Epäonnistuiko se siis? Vallitseva näkemys on, että se hajosi, koska sen eri suuntausten ja eri kansalli- suuksien välillä esiintyi ratkaisemattomia ristiriitoja.

Internationaalin loppua epäilemättä no- peuttivat poliittiset konfliktit ja myös jotkin sen johtajien väliset henkilökohtaiset kiis- tat. Olisi kuitenkin kovin idealistista histo- riankirjoitusta väittää, että Internationaalin kriisi johtui Marxin ja Bakuninin kiistasta. Pikemminkin on niin, että ympäröivän maa- ilman muutokset tekivät Internationaalista vähemmän tarpeellisen. Työväenliikkeen järjestöjen kasvu ja muuntuminen, kan- sallisvaltioiden voimistuminen Italian ja Saksan yhdistymisen seurauksena, Inter- nationaalin laajeneminen Espanjan ja Ita- lian kaltaisiin maihin ( joissa taloudelliset ja yhteiskunnalliset olot olivat hyvin toisen- laisia kuin Englannissa ja Ranskassa), Parii- sin kommuunia seuranneet vainot – kaikki nämä tekijät yhdessä johtivat siihen, että vanhanmallinen Internationaali ei enää so- veltunut uuteen aikaan.

Kuitenkaan, vastatakseni kysymykse- si alkuosaan, Internationaali ei päätynyt epäonnistumiseen. Päinvastoin: vaikka se oli olemassa vain muutaman vuoden ajan, sen toiminnan ansiosta työläiset kuitenkin kykenivät 1) saavuttamaan selkeämmän kä- sityksen kapitalistisen tuotantotavan me- kanismeista, 2) tulemaan tietoisemmiksi omasta voimastaan, ja 3) kehittämään uu- sia ja pidemmälle vietyjä oikeuksiensa ja etujensa puolesta käytävän taistelun muo- toja. Mielestäni Internationaalin vallanku- mouksellinen sanoma osoittautui erinomai- sen hedelmälliseksi; se tuotti ajan mittaan paljon suurempia tuloksia kuin mihin se ehti olemassaolonsa aikana – tämän takia sen tosiasiallisen elinajan lyhyys ei ole niin tärkeää.

Toinen mielessä pidettävä seikka on minusta se, että huolimatta kaikista vaike- uksista, jotka liittyivät kansallisuuksien, kielien ja poliittisten kulttuurien eroihin, Internationaali onnistui luomaan yhtenäi- syyttä ja yhteistoimintaa monien järjestö- jen ja spontaanien taisteluiden kanssa. Sen suurimpana saavutuksena oli osoittaa luok- kasolidaarisuuden ja kansainvälisen yhteis-

Tämä on totta. Loppuvaiheessa Internationaalin ohjelma
oli johdonmukaisen antikapitalistinen, kun taas vuonna 1875 hyväksytty Gothan ohjelma oli sekava keitos Lassallen ajatuk-
sia ja Wilhelm Liebknechtin rajoittunutta marxismia. Mutta siitä roolista, jota Saksan sosia- lidemokraatit esittivät (tai ehkä on parempi sanoa: eivät esittäneet) Internationaalissa, voidaan todeta pal- jon muutakin.

Saksan yleinen työväenyhdistys – histo- rian ensimmäinen työväenpuolue, joka pe- rustettiin 1863 ja jota johti Lassallen oppilas Johann Baptist von Schweitzer – ei kos- kaan liittynyt Internationaaliin. Tämä puo- lue suhtautui vihamielisesti tradunionis- miin ja mielsi poliittisen toiminnan tiukasti kansallisuusvaltion puitteisiin rajautuvana toimintana. Se pyrki ylläpitämään varsin kyseenalaista vuoropuhelua Otto von Bis- marckin kanssa eikä osoittanut alkuvuo- sinaan juurikaan kiinnostusta Internatio- naalia kohtaan. Sama kiinnostuksen puute oli ominaista Wilhelm Liebknechtille, joka

jäsentä, mutta vain muutama sata näistä liittyivät yksilöinä myös Internationaaliin, vaikka Preussin lainsäädäntö olisi salli- nut tämän. Saksalaisten heikko internationalismi painoi vaaka- kupissa enemmän kuin juridiset tekijät, ja tilanne huononi edel- leen 1870-luvun jälkipuoliskol- la, kun liike uppoutui entistä enemmän sisäisiin asioihinsa.

Entä Bakunin? On väitetty, että Marx ja Engels yrittivät pakkosyöttää Internationaa- lille autoritaarisia ideoita, jotka koskivat sen organisaatiota. Sinä kuitenkin vaikutat arvi- oivan Bakuninin roolia myönteisemmin kuin mitä marxilais-leniniläisessä historiankirjoi- tuksessa oli tapana.

Tuo on anarkistista propagandaa. Jos Internationaalissa esiintyi autoritaarista kulttuuria, niin se oli Bakuninin edusta- maa. Marx, Engels samoin kuin monet muut Internationaalin johtohahmoista (mukaan lukien, tietysti, Bakunin) yrittivät tehdä ide- oistaan vallitsevia. Mutta ei siinä ole mitään outoa. Pariisin kommuunin jälkeen, esimer- kiksi, Marx halusi luoda kestäviä ja hyvitoiminnan ratkaiseva merkitys. Internationaali auttoi työläisiä tajuamaan, ettei työn vapautumiseen päästä yhdessä maassa, vaan että se on yleismaa- ilmallinen hanke. Se myös levitti työläisten joukkoon tietoisuuden siitä, että heidän on saavutettava päämäärä itse, oman järjestäy- tymisensä avulla, sen sijaan että he dele- goisivat tehtävän jollekin toiselle; edelleen – ja tässä Marxin teoreettinen panos oli kes- keinen – että oli olennaista ylittää itse ka- pitalistisen järjestelmän rajat, sillä pelkät parannukset sen puitteissa, vaikka niiden tavoittelu toki on välttämätöntä, eivät pois- taisi riistoa ja sosiaalista epäoikeudenmu- kaisuutta.

SAKSALAISTEN INTERNATIONALISMI OLI HEIKKOA

Laatiessaan Gothan ohjelman arvosteluaan Marx viittasi Internationaalin kokemukseen ja saattoi todeta, että Saksan sosialidemo- kraattien ohjelma oli joissain suhteissa as- kel taaksepäin verrattuna Internationaalin jo saavuttamaan tasoon. Saksalaiset sosialistit olivat saaneet runsaasti vaikutteita Ferdi- nand Lassallelta, kun taas Internationaalis- sa lassallelaisuutta ei juuri näy esiintyneenjohti sittemmin yhdistynyttä Saksan sosia- lidemokraattista työväenpuoluetta, vaikka Liebknecht muuten oli poliittisesti lähel- lä Marxia.

Huolimatta siitä, että Saksassa toimi kaksi työväenliikkeen poliittista järjes- töä, maassa ei oltu kovinkaan innostunei- ta Internationaalista ja vain harvat haki- vat jäsenyyttä. Internationaalin kolmena ensimmäisenä olemassaolovuonna saksa- laiset työväenliikkeen aktiivit eivät kiinnit- täneet sen olemassaoloon huomiota, koska pelkäsivät viranomaisten taholta koituvaa vainoa. Kuvio muuttui jossain määrin vuo- den 1868 jälkeen, kun Internationaalin mai- ne ja saavutukset Euroopassa kasvoivat. Nyt molemmat kilpailevat työväenpuolu- eet yrittivät esiintyä sen saksalaisena haa- rana. Taistelussaan Lassallen kannattajia vastaan Liebknecht yritti käyttää valttikort- tina oman puolueensa läheisyyttä Marxin kantoihin, mutta Saksan sosialidemokraat- tisen työväenpuolueen kytkentä Interna- tionaaliin oli silti enemmän muodollinen (»puhtaan platoninen», kuten Engels totesi) kuin tosiasiallinen, ja sekä aineellinen että ideologinen panostus Internationaaliin oli minimaalista. Puolueen perustamista seu- ranneena vuonna siihen liittyi yli »Marx sai työläisten kamppailuissa virikkeitä ajatustensa kehittämiseen ja usein niiden tarkistamiseen.»

organisoituja poliittisen järjestäytymisen muotoja jokaisessa maassa missä Interna- tionaali oli edustettuna, koska hän katsoi et- tä kamppailun olisi laajettava talouden pii- ristä politiikkaan (valtaa piti vallata, jotta päästäisiin paremmin taistelemaan kapi- talismia vastaan), eikä siksi, että hän olisi ajatellut autoritaarisesti!

Toisaalta, ei voi sanoa etteikö Bakunin olisi ollut sosialisti. Vaikka hän Proudho- nin tavoin vastusti peräänantamattomas- ti kaikkia poliittisen auktoriteetin muotoja, etenkin valtiovaltaa, olisi
aivan väärin panna hänet samaan joukkoon mutualistien2 kanssa.
Siinä missä mutualistit, joilla oli paljon painoarvoa Internationaa-
lin varhaisvuosina, olivat pidättyneet kaikesta poliittisesta toimin-
nasta, autonomistit taas taistelivat »yhteiskunnallisen vallankumouksen poli- tiikan, porvarillisen politiikan ja valtion tu- hoamisen» puolesta. Ei saa unohtaa, että he kuuluivat Internationaalin vallankumouk- sellisten osatekijöiden joukkoon ja että he esittivät kiinnostavaa kritiikkiä kysymyksis- sä, jotka liittyivät poliittiseen valtaan, valti- oon ja byrokratiaan.

ON JÄLLEEN AIKA KÄÄNTÄÄ TRENDI

Aika, jolloin Internationaali oli aktiivinen, oli samalla globalisaation aikaa mittakaavas- sa, jota ei ennen ollut nähty. Tänään eläm- me samantapaista vaihetta, yhä kiihtyvine globalisoitumisprosesseineen, mutta meillä ei enää ole Internationaalia... Eikö mielestäsi ole edelleenkin tarvetta tällaiselle järjestöl- le? Vai onko pääoman vallan vastarinnalle nykyisin avautunut muunlaisia mahdolli- suuksia ja keinoja?

Internationaalin 150. vuosipäivä toteu- tuu itse asiassa varsin erilaisessa konteks- tissa kuin mitä sen toiminta-aika oli. Työn maailma on kokenut koko aikakautta lei- maavan tappion ja on keskellä syvää kriisiä. Lähes kaikkialla maailmassa vallinneen pit- kän uusliberaalisen politiikan kauden seu- rauksena se systeemi, jota vastaan työläiset taistelivat ja josta he saivat tärkeitä voittoja, on palannut samalla kun sen riistoluonne on entisestään vahvistunut. Työläisten oi- keuksia vastaan on hyökätty jo usean vuo- sikymmenen ajan. Tämä on pakottanut työ- väenjärjestöt etsimään uusia etenemisen teitä, yhteistyön ja solidaarisuuden mahdollisuuksia jotka jälleen pystyisivät haas- tamaan globalisoituneen pääoman suunnat- toman mahdin. Kuten ennenkin, työläisten on opittava tuntemaan, miten muuntaa lu- kumääräinen voimansa ja sitoutumisensa taisteluun voimaksi, joka pystyisi takaa- maan heille perustavia sosiaalisia ja talou- dellisia etuja. Internationaalin opetukset voivat auttaa trendin kääntämisessä, joskin järjestäytymisen poliittisia muotoja täytyy osin ajatella uusiksi. Emmehän voi vain sel-

Toisaalta, vaikka kapitalistinen globa- lisaatio on heikentänyt työväenliikettä, se on myös monin tavoin avannut uusia väyliä. Kommunikaation mahdollisuus on kasva- nut, ja se saattaa helpottaa työläisten kan- sainvälistä yhteistoimintaa ja solidaari- suutta. Kapitalismin tuoreen krisiin myötä – joka on entisestäänkin kärjistänyt työn ja pääoman välejä – Lontoossa 1864 peruste- tun järjestön perintö on uudelleen osoittau- tunut merkittäväksi, ja sen opetukset ovat tänään ajankohtaisempia kuin koskaan. laisenaan ottaa käyttöön 150 vuot.

»Oli ta sitten olleita malleja olennaista Viimeisten 25 vuoden aikana ylittää on toteutunut sarja merkittäviä kapitalistisen poliittisia ja taloudellisia kään- järjestelmän teitä: neuvostoblokin romahdus; rajat.» ympäristökysymysten nousu kes- kiöön; globalisaation tuottamat so- siaaliset haasteet; ja yksi kapitalis- min historian suurimmista talouskriiseistä, joka YK:n alaisen Kansainvälisen työjärjes- tön (ILO) tietojen mukaan on vuodesta 2008 alkaen lisännyt 27 miljoonaa maailman työttömien kokonaismäärään, mikä nyt on yli 200 miljoonaa. Edelleen, työmark- kinoiden »uudistukset» (sana »uudistus» on ajan myötä menettänyt edistyksellisen sisältönsä) ovat vuosi vuodelta lisänneet »joustavuutta» ja helpottaneet työläisten irtisanomista. »Uudistukset» ovat tuotta- neet syvempää epätasa-arvoisuutta, eivät väitettyjä parannuksia työoloihin. Nykyi- nen tilanne monissa Euroopan maissa hä- lyttävine työttömyyslukuineen on kuvaav esimerkki tästä epäonnistumisesta.

Vaikka näin on, niin viimeaikaiset, eri puolilla maailmaa vaikuttaneet globaalit protestiliikkeet ovat toistaiseksi rajoittu- neet esittämään hyvin yleisluontoisia vaati- muksia sosiaalisen tasa-arvon puolesta. Ne eivät ole paneutuneet riittävästi työn maail- man uusiin ongelmiin ja siinä tapahtunei- siin radikaaleihin muutoksiin. Itse asiassa vielä vähän aikaa sitten monet kirjoittajat esittivät teesin, että näköpiirissä olisi »työn loppuminen». Tuloksena on ollut, että työ, joka 20. vuosisadalla esitti keskeisen toimi- jan osaa, on kasvavassa määrin muuttunut heikoksi ja toissijaiseksi vaikuttajaksi. Am- mattiliittojen on entistä vaikeampi edustaa ja organisoida nuorempia tai maahanmuut- tajataustaisia työläisiä yhä joustavammilla työmarkkinoilla, missä työpaikat ovat epä- varmoja ja enenevässä määrin vailla oikeudellista suojaa.