Marcello Musto – Rainews24 – 15 Maggio 2012: Intervista sulla attualità di Marx
{youtube}kzmGoXL-yZ8{/youtube}
Category: Interviews
Cuando en 1989 los agoreros del neoliberalismo anunciaban con júbilo el fin de la historia y el triunfo definitivo del capitalismo, jamás imaginaron que 19 años más tarde, el fantasma de Karl Marx recorrería el corazón de Wall Street y de los principales centros de reproducción de la usura mundial, invocado por ellos mismos.
Hoy, con desesperación creciente, buscan en la obra del proscrito Marx, las claves para comprender la magnitud de la crisis actual del capitalismo, que desde 2008 sacude la economía global. Buscan una salida cosmética – que asegure los intereses del capital – en el contexto de una crisis multifacética que incluye los ámbitos económico, financiero, alimentario, energético y ambiental.
En forma paralela, un grupo de intelectuales de diversas partes del mundo, agrupados en la Fundación Internacional Marx Engels (IMES), trabaja desde hace años en una tarea largamente inconclusa: realizar una edición integral y científica de la obra de Marx y Friedrich Engels. La publicación de las obras completas de ambos pensadores, se inició en 1920 en la ex Unión Soviética, iniciativa conocida como Proyecto MEGA por sus siglas en alemán. En él participaron intelectuales soviéticos y alemanes, pero sucumbió producto de las purgas stalinistas y el auge del nazismo en Alemania. En 1975 se reanudó el denominado MEGA 2, que corrió la misma suerte con el fin de la Unión Soviética y los socialismos reales en 1989.
La IMES, nació en 1990 con el objetivo de retomar y concluir el proyecto MEGA 2, que contempla cuatro secciones con toda la obra de Marx y Engels, la correspondencia, El Capital y sus manuscritos preparatorios y más de doscientos cuadernos de apuntes en nueve lenguas, que son la base de la elaboración de Marx. En la actualidad, han sido publicados 52 volúmenes de un total de 114.
Para Marcello Musto, politólogo y filósofo italiano que conversó con Punto Final, Marx es un autor mal conocido. “La edición de su obra completa nos permitirá acceder a un Marx diferente al que nos presentaron muchos de sus seguidores y adversarios”, puntualizó. Musto es una de las figuras jóvenes actuales más importantes en el estudio y enseñanza del marxismo y se desempeña como académico del Departamento de Ciencias Políticas de la Universidad de York en Toronto, Canadá. De visita en Chile, realizó una charla el 19 de julio en la Universidad Arcis, donde presentó el libro “Tras las Huellas de un Fantasma: la actualidad de Karl Marx”, del cual es compilador. El texto incluye las investigaciones filológicas más recientes de la obra íntegra de Marx y Engels, actualmente en proceso de edición.
Crisis cíclica y estructural
Marx analizó en profundidad el capitalismo y elaboró una teoría para superarlo y transitar hacia el socialismo. La aplicación de esta teoría en la ex Unión Soviética y los países de Europa del Este fracasó. En su opinión, ¿cuáles son las causas fundamentales de este fracaso?
Es importante precisar, que el objetivo esencial de Marx era entender el modo de producción capitalista, empresa monumental a la cual dedicó la mayor parte de su vida. Ello no significa que no le interesara analizar y dar algunas indicaciones sobre la sociedad comunista. Esos análisis sobre la etapa pos capitalista, constituyen un verdadero tesoro y los incorporó en los manuscritos preparatorios de El Capital y en otras notas, que hoy podemos conocer. En la experiencia de la ex Unión Soviética, la aplicación del marxismo respondió a una situación económica y social concreta de ese país, y ciertamente existieron diferencias con la teoría de Marx.
¿En qué ámbitos concretos?
En aspectos como la libertad, la distinción entre socialismo y comunismo, que Marx no planteó, y la idea de una organización política y económica bajo el dominio de la vanguardia del partido, que posteriormente también se transforma en la vanguardia del estado. Para Marx, la emancipación de los trabajadores debe ser obra de ellos mismos, algo muy distinto a lo que sucedió en los años grises del socialismo real.
Marx planteó el carácter cíclico y estructural de las crisis del capitalismo y la actual tiene un carácter multifacético que la hace más profunda que las anteriores. ¿Existe posibilidad de solución dentro del sistema, como pretenden los economistas neoliberales o enfrentamos el imperativo de construir una alternativa al capitalismo?
Con el análisis que hizo Marx, uno podría incluso burlarse de la superficialidad con que algunos economistas contemporáneos pretenden explicar la crisis. Plantear que es un fenómeno pasajero y reducir las causas a una simple falta de regulación de mercado y a la usura de algunos grupos económicos aislados, es simplemente ridículo. Enfrentamos una crisis estructural del capitalismo, que dada su profundidad no tiene solución dentro del sistema. Hay que entender que para el capital la crisis no es un problema sino una solución, que permite destruir las conquistas sociales y profundizar los niveles de explotación. La necesidad de superar la crisis la tienen los trabajadores, como decía Marx, para salir de la anarquía del capitalismo. Por ello, se requiere una alternativa al sistema, pero vivimos una paradoja: el poder ideológico dominante es tal, que frente al desastre ambiental y energético, se puede hablar del fin del mundo, pero no del fin del capitalismo.
Se necesita más que indignación
La crisis del sistema ha despertado la indignación de millones de personas en el mundo, que se movilizan contra el modelo. ¿Cómo visualiza el carácter de la lucha de los indignados en el mundo? ¿Luchan por más equidad y justicia dentro del sistema o existe el germen de una lucha por construir una alternativa al capitalismo?
Tengo un gran respeto por las movilizaciones contra el modelo en distintas partes del mundo, pero pienso que la lucha de los indignados no tiene un sentido anticapitalista. Los moviliza la indignación por las injusticias evidentes del sistema y difícilmente podría uno esperar algo más, luego de una derrota tan dramática como la de 1989. Vivimos un contexto complejo desde el punto vista político y teórico, parecido al que enfrentó Marx, con gran efervecencia política y fuerte presencia del anarquismo. Él fue muy crítico con estos movimientos porque consideraba que no eran la alternativa al capitalismo que él sentía necesaria. Hoy se habla mucho de la circulación, de cambiar la forma de moneda, de comercio justo, de banca solidaria. Es la misma polémica que Marx tuvo con Proudon, con el anarquismo iconoclasta que pensaba que modificando la circulación cambiaba el sistema. Si los movimientos sociales, que en la actualidad protestan contra el capitalismo quieren de verdad cambiar las condiciones económicas y sociales, construir una alternativa, necesitan a Marx.
Usted ha planteado que si la izquierda no quiere desaparecer, tiene que volver a saber interpretar las verdaderas causas de la crisis actual del capitalismo, y tener el coraje de proponer y experimentar las respuestas radicales necesarias para superarla. ¿Cuáles son esas respuestas radicales?
Si la izquierda se plantea realizar sólo transformaciones superficiales e insiste en defender y administrar los desastres del capitalismo, significará su autodestrucción y el fortalecimiento de la extrema derecha, que en la actualidad es muy fuerte en Europa. A diferencia de 1989, donde esa derrota afectó fundamentalmente a los partidos comunistas de la órbita soviética, será el principio del fin de los partidos socialistas y de la social democracia. Hay que oponerse al capitalismo y plantear una alternativa.
¿Es esa alternativa el socialismo?
Puede ser el socialismo, pero es esencial determinar las características de ese socialismo. Aspectos como el medio ambiente, la energía y la ecología deben ser fundamentales. También a la luz del estudio de las últimas notas de Marx pienso que debe existir una participación radical, una democracia – Marx utilizaba la expresión autogobierno de los productores -, que implica una participación política y económica del pueblo. En la democracia neoliberal, la esfera económica domina a la política y la ha privado del control democrático, a tal punto que un cambio de gobierno no altera las directrices de la política económica y social. Pienso que debemos hacer lo opuesto: la esfera política, de participación tiene que ser potenciada al máximo. Algunas experiencias de América Latina me parecen esperanzadoras, porque existe un movimiento social amplio y fuerte.
¿A qué experiencias se refiere?
Las nuevas constituciones políticas en Bolivia y Ecuador son un hecho importante. Visité Bolivia y vi un movimiento político social fuerte con conciencia, que en mi opinión constituye un elemento esencial para que podamos hacer algo distinto a la derecha. Es fundamental que los gobiernos de izquierda de estos países dialoguen con los movimientos sociales y transforman esta experiencia en algo plural, aceptando las diferentes culturas de izquierda. Si no lo hacen, enfrentarán serios problemas, lo que sería muy negativo para la izquierda de esos países, de América Latina e incluso para la izquierda mundial.
Marcello Musto recorre América Latina con la presentación del libro ‘Tras las huellas de un fantasma, la actualidad de Karl Marx’, para provocar el debate sobre el pensamiento marxista.
Una de las principales preocupaciones del investigador y académico italiano es la poca divulgación bibliográfica que se hizo de Karl Marx. Desde hace varios años se ha dado a la tarea de escudriñar los manuscritos y cartas del pensador, Friedrich Engels y sus amigos, y descubrir las ideas que no necesariamente fueron incorporadas en El capital, el libro básico de los estudios filosóficos y políticos sobre economía, capitalismo y clases sociales del autor prusiano del siglo XIX.
Quizás pueda resultar superfluo imaginar a Karl Marx (1818-1883) teorizando y planteando luchas en la actualidad, como en la Comuna de París. Sin embargo, nacido del análisis de Marcello Musto, un estudioso italiano de Marx, es posible. De paso por La Paz, éste se anima a decir que el autor del Manifiesto Comunista, junto a Friedrich Engels, no pensaría lo mismo ahora de la tesis de la “dictadura del proletariado”, tan utilizada en las movilizaciones de las izquierdas de hoy y de antes en el país.
“Pienso que hoy, Marx nunca diría dictadura del proletariado. Viendo lo que ha pasado en la Unión Soviética, no diría este concepto que ha utilizado algunas veces; que no tiene nada que ver con (lo que hicieron) los políticos stalinistas”, dice en una charla con Animal Político, en ocasión de la presentación de Tras las huellas de un fantasma, la actualidad de Karl Marx, libro junto a otros autores universales que editó, hace dos semanas en La Paz y Cochabamba.
Si es así, se desmitifica el concepto y el sentido de la dictadura del proletariado, retrucamos. “Sólo estuve pensando. Si Marx utilizaría este eslogan, lo haría después de algunos errores o una tragedia (como la) del movimiento obrero en la Europa oriental (Rumanía, Albania)”, responde Musto, aunque antepone a su afirmación su modestia.
Mijaíl Aleksándrovich Bakunin (1814-1876), considerado uno de los padres del anarquismo, ya había cuestionado el concepto de Dios y el Estado. “¿Qué significa el proletariado elevado a condición de clase dominante? ¿Acaso todo el proletariado estaría a la cabeza del Gobierno? Hay cerca de 40 millones de alemanes, ¿acaso todos ellos serán miembros del Gobierno? Todo el pueblo será director y no habrá Gobierno, no habrá Estado. Pero toda vez que haya Estado, habrá dirigidos, existirán esclavos”.
Marx había planteado la idea —sólo 12 veces usada en los escritos junto a Engels, según Musto— en su afán de promover el derrocamiento del régimen burgués y el establecimiento del proletariado en el poder tras la revolución socialista. “Ya hemos dicho que el primer paso de la revolución obrera será el ascenso del proletariado al poder, la conquista de la democracia”, dicta, por su parte, el Manifiesto Comunista.
“Marx tenía la idea de una sociedad organizada de manera democrática, con participación social, política y económica; utilizaba diferentes palabras para decir comunismo y socialismo: autogestión de los trabajadores”, recuerda Musto.
La dictadura del proletariado es algo que Marx ha mencionado por un periodo de lucha muy fuerte entre los capitalistas, las clases dominantes y los trabajadores, y el ejemplo más importante era la Comuna de París, en su análisis.
Más allá de eso, de la especulación nuestra sobre el sentido actual de la dictadura del proletariado, dice que Marx ha dicho dos cosas: “uno, no hay una única vía para hacer la revolución o cambiar las relaciones económicas; en una realidad homogénea, puede ser con elecciones democráticas (Holanda) o puede ser con la revolución (Alemania). Marx dijo que condiciones sociales diferentes y homogéneas no hay un modelo o una ley”.
Sin embargo, sus ideas no siempre fueron reproducidas como él las planteaba, quizás por eso nuestro interlocutor considera que el stalinismo, con la purga de ideas en los años 30, fue una de las causas de su escasa expansión. Joseph Stalin (1878-1953) planteaba el rigor del poder de la mayoría explotada sobre la minoría explotadora, pero sin una democracia plena para todos.
“El hecho de que la palabra ha sido tan importante en la Unión Soviética es porque el partido tenía que hacer el control de la sociedad, y después el Estado, porque el partido se ha hecho Estado”, considera Musto.
Ahora. Cree que, aún así, Marx ha regresado, y esa condición es insumo para el debate actual acerca de su pensamiento. Eso quiere decir que los estudiosos y las universidades han comenzado a desempolvar los escritos y otorgarle de nuevo el valor a sus pensamientos. “Marx ha regresado como investigador del capitalismo. El verdadero retorno de Marx es el retorno político, en periodistas, trabajadores y movimientos políticos”, dice el académico, profesor y PhD en Filosofía y Política de la Universidad de Nápoles, Italia.
Su preocupación está en la acción actual no siempre consecuente con el pensamiento de Marx y Engels. “Necesitamos un Marx verdadero en las luchas”, reclama, como personalizando al pensador con los movimientos sociales del mundo.
De gira académica por América Latina con la provocación de Tras las huellas de un fantasma…, Musto argumenta que en el orbe, como el capitalismo en la época de Marx que impedía la propagación de sus ideas, las condiciones son complicadas. “En gran parte del mundo estamos en una condición difícil, de defensa (de los derechos), porque hay un ataque a la condición de los trabajadores, como pasa en Europa”, dice.
Claro, hay movimientos dispersos, como los jóvenes en Seatle, Madrid o México, que si bien comienzan a cuestionar el sistema, no necesariamente comulgan con el pensamiento marxista. “No tienen ninguna idea de lo que es el anticapitalismo, una sociedad diferente. Cuestionan el sistema pero sin los instrumentos para lucharlo”.
“El anticapitalismo de Marx, el internacionalismo del Che Guevara o los pensamientos de Gramsci (Antoni, 1891-1937) sobre la tradición marxista del movimiento obrero, es lo que necesitamos”, afirma.
En ese su repaso de la reproducción del pensamiento marxista en la región, cita a Cuba, aunque el Che, con sentido autocrítico, alguna vez dijo que el marxismo allí fue menos pragmático, más dogmático y con influencia rusa. “Claro. Yo digo cómo podría haber sido diferente si vamos a pensar las condiciones en las cuales el marxismo y la lucha revolucionaria nacieron… Claro, Rusia tenía este sentido, esta intromisión mundial muy fuerte, estamos hablando de pocos años después de la muerte de Stalin. Principalmente tenía eso”, asiente el profesor de Ciencias Políticas de la York University, Toronto (Canadá).
¿Y puede decirse que Cuba es el ejemplo más claro del desarrollo del pensamiento marxista? “No lo sé. Claro que Marx estudió una realidad que era mucho más capitalista; veía las transformaciones de Europa y todo el mundo. Cuba tenía una condición diferente, como el marxismo tenía una condición diferente”, responde el estudioso marxista.
“Fidel Castro, un año después de la revolución (1959), cuando la revolución estuvo llegando a ser más socialista, dijo ‘hemos hecho algo más grande que nosotros mismos’”. Pero… Musto guarda fe en la irrupción de gobiernos de izquierda en América Latina, como los de Bolivia y Ecuador, especialmente. “En América Latina, hoy la izquierda es fuerte”, admite.
¿Y cree que Bolivia está recuperando ese pensamiento? “Yo pienso que sí, sobre todo… Para mí, no es importante que se recupere a aquella persona, sino el pensamiento verdaderamente anticapitalista”.
Musto siguió de cerca el llamado “proceso de cambio” boliviano, desde antes de la elección de Evo Morales. “Bolivia es un símbolo importante en el mundo, es como lo que era en los años 90 Chiapas, cuando no había nada en la izquierda, cuando no había esperanza…Bolivia representa un poquito eso, o cuando eran los movimientos estudiantiles de Francia e Italia en los 60”, dice.
Con un guiño a Morales y a sus acciones en el gobierno del Movimiento Al Socialismo (MAS), sugiere una actitud concertadora para la gestión. “Bolivia tiene una responsabilidad hoy, que la pienso muy fuertemente. Si es tan fuerte, Bolivia tiene que hacer este proceso de cambio de la manera más abierta, más democrática posible. Yo sé que es muy difícil organizar el poder y en estas condiciones políticas y sociales, con esta derecha y con este ataque”.
De regreso a Canadá, Musto se ha cargado de muchos insumos en el país, entre libros, entrevistas y una charla con nosotros. Y recuerda lo que quiso Marx: “Yo no quiero ser un nuevo cocinero que da la receta de la cocina del futuro; no quiero ser como los socialistas utopistas, como los positivistas…”. Que así sea.
Perfil
Nombre: Marcello Musto
Nació: 14-04-1976
Profesión: Filósofo
Cargo: Profesor de la York University, Toronto (Canadá)
Estudios
Marcello Musto se muestra como un hombre sencillo y conversador. A la par de exponer sus análisis, siempre busca conocer el criterio de sus interlocutores acerca de la realidad política; así se alimenta de insumos para entender más la política.
Evo Morales y su gobierno tienen que ser abiertos
En medio de un bullicio de la consola de un restaurante francés, Le Comedié, en La Paz, el napolitano Marcello Musto también pide hablar con el periodista; pregunta sobre la situación del país y el proceso político que vive desde hace seis años. Expresa admiración por las luchas políticas y sociales que precedieron en el país, y se emociona al referirse a los cambios políticos.
— ¿Cómo concibe a Evo Morales?
— Cuando fue la elección, estuve muy feliz, por lo que representa el hombre; si no es sólo un hombre, fue un cambio radical en la sociedad boliviana. Espero que él y el proceso de cambio sean bien abiertos, que escuche, para la responsabilidad que requiere el país. El proceso tiene que ser algo participativo y democrático. Si Bolivia lo hace, lo va a hacer la izquierda mundial también.
— Llega al país en medio de una vigilia de indígenas del TIPNIS.
— Los conflictos que vive el país no afectan al Gobierno. Lo de la policía (el motín) tiene que ser rechazado con dureza. El TIPNIS es algo diferente.
— ¿Es posible un Estado Plurinacional?
— Absolutamente, es posible.
— ¿Cómo lo concibe?
— Una forma de democracia que es más sustancial y real que formal. Las constituciones de Bolivia y Ecuador son un avance muy significativo, porque la ley y la forma de la política y la jurisdicción del Estado tendrían que ser respetuosas de la diferencias.
— Pero ha descontento…
— No pienso que haya un descontento. El MAS y este Gobierno tienen apoyo popular muy fuerte. No pienso que si vamos a elecciones Morales pierda. Hay una derecha muy débil, como Ecuador, que no tiene un proyecto político. La izquierda debe intentar todas las posibilidades; los movimientos sociales deben entender los errores y dramas políticos del pasado.
— ¿Qué entiende por marxismo?
— La libertad. Porque en los siglos pasados hemos sufrido el increíble y dramático proceso de hegemonía cultural del capitalismo sobre el socialismo, en la sociedad americana sobre todo. La libertad está en el socialismo, esta alternativa de sociedad no empieza con Marx, sino con la lucha de los trabajadores.
Categories
Ripensare Marx ai tempi della crisi
Marcello Musto, classe 1976, napoletano doc del centro antico, insegna Teoria Politica presso la York University di Toronto. Autore di numerosi saggi e testi relativi a Marx tradotti in varie lingue, è uno degli esperti più accreditati del pensiero marxista.
Ha in programma, fra le ultime iniziative, una serie di conferenze nelle Università dell’America Latina e sta collaborando alla pubblicazione di “Mega 2”, la prima edizione critica tedesca delle opere di Marx, edite e inedite, prevista in 114 volumi. Redattore di più testate di livello internazionale, contribuisce con il suo lavoro e con la pubblicazione di testi “agili di divulgazione” alla riflessione e all’informazione sul pensiero di Marx. Con il testo “Ripensare Marx e i marxismi” pubblicato da Carocci affronta solo la prima parte della biografia intellettuale del pensatore di Treviri. Il testo si inserisce nel rinnovato dibattito che pone di nuovo alla ribalta il Capitale e un Marx troppo frettolosamente gettato alle ortiche dopo la dissoluzione dell’Unione Sovietica. In Giappone riscuote successo la versione manga del Capitale, in Cina sono in corso di traduzione le sue opere complete, in Germania il Capitale è divenuto nuovamente un best seller e dal 5 al 9 luglio si è svolto a Londra il festival “Marxism 2012 – idee per cambiare il mondo”. È un Marx diverso quello proposto da Musto, per nulla accademico, ostile al socialismo di stato, creatore di un metodo aperto ad alleanze politiche e analitiche, legato più alla verità storica dei “fatti” che a una riduzione ideologica. Come in una nuova prospettiva democratica. E qui risiede l’attualità del suo pensiero e il ritornare a parlare di Marx in tempi di “crisi”.
Quando ha iniziato ad interessarsi a Marx?
Da quando ero studente all’Università; desideravo approfondire il suo pensiero, riscoprirlo, “ripulirlo” da ogni pregiudizio, liberarlo dalle ingiustizie compiute nei suoi confronti, senza osannarlo – errore compiuto da molti autori dogmatici – ma cercando di analizzare criticamente il suo percorso teorico.
Cosa avvicina di più Marx alla contemporaneità?
Sono tanti i punti di contatto. Quello di più stringente attualità riguarda il capitalismo e la sua crisi. Dopo la caduta del muro di Berlino, interrotti gli studi sul suo pensiero, si ritorna a riflettere su di lui durante la crisi finanziaria del 2008. Non a caso i maggiori quotidiani conservatori in Germania hanno pubblicato, proprio a partire dalla fine del 2007, gli articoli di Marx del 1857, per le innumerevoli convergenze e similitudini con l’attualità del momento. Poche biografie infatti ricordano che Marx è stato giornalista per un ventennio e per 12 anni il corrispondente dall’Europa del più diffuso quotidiano americano, il New Tribune, che vendeva più di 200mila copie al giorno. Testimone di tanti avvenimenti importanti, lo fu anche della prima grande crisi finanziaria, quella del 1857 appunto. Questa esperienza confermò al nostro autore il carattere ciclico e strutturale delle crisi, ma anche l’inconsistenza dell’idea di un mercato pensato come sistema razionale. Il mercato è “anarchico”.
Cosa vuol dire mercato anarchico?
Marx dice: “ Gli economisti che spiegano la crisi come l’eccesso di forme del capitalismo, assomigliano a quei filosofi -oggi scomparsi- che dicevano che la febbre è la causa di ogni malattia”. Non esiste il mito del mercato sempre autoregolato, non si legge questo dato neppure negli economisti classici, come Smith e Ricardo. In tempi di crisi il mercato non si autoregola, come nei tempi di espansione, anzi nella crisi il capitalismo distrugge e attraverso la distruzione cancella le forme di conquiste sociali che il mondo del lavoro compie.
Se volessimo tradurre in pratica i suoi insegnamenti, quale sarebbe la chiave di volta per superare la crisi?
Marx scrive il Capitale nel ’77 e dopo 5 anni nell’edizione francese già modifica alcune cose. Voglio dire che occorre apprendere il “metodo” marxiano. Il tema più importante è il “rapporto fra la sfera politica e la sfera economica”, non abbastanza al centro dei dibattiti politici perché se lo fosse sarebbero consequenziali interventi incisivi e modificanti. C’è molto in Marx sul rapporto economia/politica, della politica svuotata del suo peso, del meccanismo che trasferisce alla sfera economica la responsabilità delle decisioni. Pagine che possono descrivere l’oggi, il predominio non democratico dell’economia, della Banca Europea, delle scelte tecniche che poi non sono solo economiche ma politiche.
La sua rilettura di Marx come è stata accolta dai teorici vecchio stampo e dai giovani?.
Nell’ultimo libro che ho pubblicato mi confronto con colleghi di vari Paesi sulla “ricezione” di Marx. L’accoglienza è diversa. In America e nel mondo anglosassone, per esempio, esiste un interesse di carattere intellettuale: non essendoci un movimento operaio in senso classico non c’è cittadinanza politica di alcune idee. I giovani poi sono confusi e i movimenti come gli indignados o gli occupied street sono deboli teoricamente, vivono i fenomeni e Marx lo conoscono poco, di rimando. Il libriccino che ho pubblicato sull’alienazione semplice e veloce nella lettura ha questo scopo: divulgare, parlare del metodo di Marx.
E chi è più a destra, come ha reagito al suo lavoro?
Ho avuto diversi riscontri. Anche da Hobsbawm – 94 anni – un grande storico, autore di Come cambiare il mondo. Perché riscoprire l’eredità del marxismo. Spesso mi hanno invitato in ambienti conservatori e il libro è stato tradotto anche in giapponese; penso che chi è dell’altra sponda abbia meno pregiudizi e abbia fatta sua di più l’idea di un Marx incompiuto, critico e autocrito.
A quale progetto sta lavorando?
Marx ha scritto: “Non voglio scrivere ricette per l’osteria dell’avvenire come i positivisti o gli utopisti, voglio spiegare al capitalismo che sarà poi l’emancipazione dei lavoratori a cambiare le cose”. E nei Manoscritti dà indicazioni di come non doveva essere la società, il Post-modernismo. Sto cercando di sistemare in maniera rigorosa le sue indicazioni sul socialismo, sul post capitalismo e dimostrare come la sua critica ai socialismi esistenti al suo tempo si può in parallelo riportare per i movimenti presenti oggi. Proudhon è la banca equa e solidale, il socialismo di Stato è la Cina di oggi e la Russia di ieri. Sto studiando poi i manoscritti preparatori del Capitale, la seconda parte della sua vita, quando guarda all’India, alla Cina e fa distinguo importanti della varie società. Temi di grande attualità.
“¿Quién era Marx? Marx era un estudiante exactamente como vosotros, ni más ni menos, un estudiante de Quito de 2012”. Con estas palabras, Marcello Musto inició su conferencia el pasado martes 07 de junio en el auditorio Pedro Jorge Vera de la Facultad de Comunicación Social (Facso).
Al evento, organizado por el Instituto de Investigación y Posgrados (ISICS) y Dax Toscano, docente de la materia Teoría Social y Política de la Facultad (coordinador del evento), asistieron alrededor de 500 personas, entre estudiantes, docentes, trabajadores y autoridades.
Fernando López, decano de la Facultad, realizó la apertura del evento: “Marx, un fantasma que hace ruido y da de qué hablar”, dijo.
Musto compartió detalles invisibilizados de la vida del pensador del siglo XVIII. Durante 90 minutos, los asistentes pudieron acercarse a Marx y sus travesías, sus limitaciones, su contexto histórico, su producción intelectual. En su obra “Tras las huellas de un fantasma: la actualidad de Karl Marx”, publicado por la Editorial Siglo XXI, se recoge toda esta información.
“Contra la ofensiva posmoderna de derecha”
“El profesor Musto ha tenido una gran atención con nosotros, al venir a dar una charla en nuestra Facultad en una gira que está realizando por primera vez por América del Sur. En su recorrido no solamente va a exponer las ideas de Marx, sino también, conocer nuestra realidad. Para él es importante conocer los pueblos de Latinoamérica y así realizar una explicación de nuestras realidades concretas”, indicó Toscano.
“En la facultad hemos tratado de mantener, aún en los momentos más duros de la ofensiva posmoderna de derecha, espacios para el pensamiento crítico”, manifestó López.
A criterio de Marco Villarroel, docente de la Facultad, es un hecho interesante que temas considerados “peligrosos” o “tabú” sean retomados en las aulas universitarias y resaltó lo positivo de la realización de este evento, pues permite un rejuvenecimiento del pensamiento.
Toscano agregó que lo fundamental es que se socialicen las ideas de las distintas personas que ven al mundo con una visión diferente a la oficial, “lo importante es que eso llegue a la conciencia de la gente, sobre todo a la conciencia de los y las estudiantes”.
“Me gustó ver el otro rostro de Marx, pues el expositor nos dejó a nosotros elegir si adoptamos la teoría marxista o no. El problema con mis compañeros y yo, es que conocemos solo partes de las obras de algunos autores y con Marx ciertos profesores nos dicen hasta las páginas específicas que debemos leer, entonces resulta poco serio realizar estudios universitarios así”, dijo Carolina Cuenca, estudiante de cuarto semestre.
Ana Ayala, estudiante de quinto semestre de la Facso, expresó que “lo que Marx quiso hacer es entender el capitalismo para combatirlo. Muchos de los catedráticos se empeñan en ser solo pensadores sin tener un accionar. Es importante retomar Marx porque la cátedra y el sistema nos quieren quitar las materias de Teoría Crítica, fundamental para los comunicadores”.
Las dos estudiantes de la Facso concordaron en que los alumnos(as) tienen la responsabilidad de auto-educarse. “Si queremos cambiar debemos comprometernos en desarrollar estudios más elevados y serios en nuestro país, tener la convicción que un país distinto es posible”.
Conferencia: Los nuevos rostros de Karl Marx
A continuación, un extracto de la conferencia dictada por Marcello Musto : “Me siento en mi casa, me siento en una universidad viva, una simbiosis con las personas que estudian y trabajan aquí. ¿Quién era Marx? Los estudiantes siempre se han imaginado a Marx como una estatua, grande, duro, con barba y puede ser que lo consideren como una divinidad, un pensador muy grande y complicado, lo que intentaré es presentar un rostro humano de Marx”.
“Hoy vivimos una situación de paradoja, existen intelectuales que hablan de la posibilidad del fin del mundo y no de la posibilidad del fin del capitalismo, un sistema dramático que nos ha llevado a la crisis. Crisis que no es un incidente, sino un momento estructural y cíclico del capitalismo, porque el capital tiene que destruir las condiciones sociales que los trabajadores han ganado para empezar nuevamente una explotación más grande”.
“Marx es un autor que debe ser leído nuevamente y con muchas atenciones. Muchos estudiosos han dicho que él no ha hecho nada en sus últimos años de vida porque no ha publicado, pero no significa que no ha hecho. Marx no publicó porque quería estar seguro de lo que escribía, quería seguir estudiando. Recordemos que Marx era un ser humano y nosotros debemos completar las cosas que ha hecho”.
Quito (Pichincha). – No estaba muerto. Karl Marx se levantó en la Facultad de Comunicación Social (FACSO) de Quito durante la conferencia que compartió el filósofo napolitano, Marcello Musto, quien destacó que categorías de análisis y los conceptos marxistas son pertinentes para comprender la realidad de Europa, América Latina y Asia.
Además, el italiano presentó un apetitoso libro “Tras las huellas de un fantasma”. Editado por siglo XXI y, con artículos de una decena de autores, el texto promete demostrar que el pensamiento de Marx es más pertinente hoy que en su época. “En el tiempo de Marx, Inglaterra era el país más capitalista, hoy el mundo está capitalizado”, afirmó sin reparos.
Luego, Musto advirtió una traslación del marxismo hacia una Latinoamérica, en donde surge una ola de revoluciones ciudadanas que atrapa las miradas del mundo. “En las últimas elecciones el candidato francés del frente de la izquierda recogió elementos de la Revolución Ciudadana que se emprende en Ecuador”, dijo.
Otro aporte que brindó fue la posibilidad de aunar el marxismo con la cultura andina. En los últimos años se ha demostrado que “el marxismo, el comunismo y la teoría más clásica del movimiento obrero pueden juntarse con la realidad andina”.
Se refirió a Evo, Chávez, Correa como “líderes políticos con una personalidad muy fuerte”. También, los calificó como “figuras carismáticas” de una izquierda latinoamericana impulsadora de “un proceso con cambios radicales” que no se contamina del “progresismo conservador”.
Esto se ha logrado, según su ponencia, por “la capacidad de movilización de los líderes y la participación social”. El filósofo levantó las cejas cuando dijo que los dirigentes de los procesos revolucionarios han logrado “mirar con sus ojos y escuchar las demandas que llegan de la calle”.
Admitió que está seducido por conocer más de cerca las transformaciones en la realidad de los pueblos andinos. Esos que han mostrado, en su opinión, “un proyecto de democracia radical que pasa por las comunidades, los trabajadores, las mujeres y los jóvenes”.
Para aseverar esto invita a mirar las constituciones aprobadas en Ecuador, Venezuela y Bolivia. “Son constituciones muy avanzadas”, añadió antes de reconocer que “son una contribución muy significativas de Latinoamérica para toda la izquierda mundial”.
Finalmente, Musto alzó la voz para identificar que el marxismo necesita pensar los nuevos conflictos y escenarios que proponen los gobiernos que llevan adelante las revoluciones ciudadanas en el siglo XXI. Así, dejó claro que “la cosa más importante es la conciencia de clase, la conciencia de lo injusto”.
Categories
TMC at Left Forum
Toronto Media Co-op: Where are you from?
Marcello Musto: I’m originally from Naples, Italy but I have lived in Toronto since Sept, 2009. I work in the department of Political Science at York university, probably the most radical political science department in the Anglophone world.
TMC: Why are you here?
MM: This is the second year that I organized panels here and there are maybe two main things I do at the Left Forum.
The first is organizing panels on Marx and Marxism. After the latest economic crisis Marx is once again a la mode. After the last 3-4 years there have been many conferences dedicated to Marx, and I’ve done panels here over the last 3-4 years working with Marxist’s main theory.
I’ve also been organizing this panel for the second year, The Left In Crisis. The reasons I’m organizing this is because the left needs to understand this: the North American movement is very weak, but they don’t understand what’s happening in other parts of the world. So my task here is to organize this delegation to bring them here but also to let the people in North America know what’s going on with the movement in India, India, China, South Korea, Turkey, etc.
TMC: What do you feel comes out of Left Forum?
MM: My idea is that the Left Forum is still very weak and is much less organized and strong than the World Social Forum in Porto Alegre, for example. But this is not because there are more people there, it simply reflects the actual movement in North America. Therefore the forum is isolated, weak and not organized and I don’t think it will offer a lot now in this historical phase as a manifestation of what to do. Today is exciting but it is very vague and I can feel a weakness in terms of collaboration.
TMC: Then why do you come here?
MM: I come because this is what we have and – as I said – I’m from Naples… we have to make the pizza with what ingredients we have. Hopefully, there will be something better in the future.
Categories
Una nuova stagione democratica
Ripensare Marx e i Marxismi «Una nuova stagione democratica» Marcello Musto presenta il suo nuovo libro: «Con la partecipazione si cambiano gli indirizzi economici» RIMINI. Verrà presentato oggi alle 17.45, nella Sala del Buonarrivo della Provincia, il libro “Ripensare Marx e i marxismi” (Carocci Editore) di Marcello Musto, docente di Teoria politica all’Università di York, Canada.
Musto sarà intervistato dall’economista Lucio Gobbi. L’incontro è organizzato dall’Istituto Gramsci di Rimini. Professor Musto, non si è già detto e scritto tutto su Marx? In che cosa differisce il pensatore che emerge dal suo libro dalla figura che è stata finora tramandata?
« Marx è stato sottratto al suo contesto storico più di ogni altro autore. È stato piegato da più parti in funzione di contingenze e necessità politiche, e a queste poi assimilato. Critico rigorosissimo, è diventato invece la fonte del più ostinato dottrinarismo. Marx sosteneva ad esempio che “l’emancipazione della classe operaia deve essere opera dei lavoratori stessi”, ma è stato ingabbiato, al contrario, in una ideologia che vedeva prevalere il primato delle avanguardie politiche e del partito nel ruolo di propulsori della coscienza di classe e di guida della rivoluzione. Non sono tra coloro che sostengono che si debba parlare di un Marx “sconosciuto” ogni volta che viene pubblicato qualcosa di nuovo, ma da questo lavoro, una lettura libera dalla pressione ideologica pre-1989, emerge un autore che in alcuni punti è molto diverso da quello che l’Occidente ha considerato nei decenni passati, sia per i limiti del marxismo-leninismo, sia per la propaganda maccartista americana. Marx è stato descritto come il diavolo a cui imputare tutti i disastri del Novecento, dipingendolo come difensore dello Stato sovietico, lui che era un convinto assertore dell’aboli zione dello Stato; tramandandolo come teorico della dittatura del proletariato, quando invece usò questa espressione soltanto 12 volte, contando anche le lettere private, e con una connotazione molto diversa a quella che si è data in seguito. Ci tengo a dire che questa lettura di un “altro Marx” non è una lettura del Marx morto, ma di un Marx politico, e di grande attualità, perché oggi ci appare proprio come un autore, se non l’autore, più importante a cui chiedere aiuto in tempi di crisi».
Ma in che modo Marx (e il marxismo) possono essere una chiave per interpretare la crisi economica e finanziaria? E in che modo possono aiutare ad uscirne?
«Le statistiche fornite da ll’Organizzazione internazionale del lavoro parlano chiaro: il numero dei disoccupati nel mondo ha raggiunto i 200 milioni, 27 milioni in più di quelli esistenti prima dello scoppio della crisi nel 2008. Marx, frettolosamente considerato “morto” dopo la caduta del muro di Berlino, è ritornato oggi di grande attualità e la sua analisi critica del capitalismo è stata magnificata da giornalisti e analisti finanziari di tutti i principali quotidiani e settimanali del mondo, progressisti e conservatori. Vi è un abisso tra la sua elaborazione e quella degli economisti che, ai nostri giorni come al suo tempo, individuano le cause della crisi nella speculazione e in L’incontro promosso dall’Istituto Gramsci oggi a Rimini un’eccessiva avidità per il profitto. Marx li paragonava a quei filosofi della natura che consideravano la febbre come la causa di tutte le malattie. Le crisi sono, invece, una parte essenziale del capitalismo, non incidenti di percorso. Non solo e non tanto dovute al l’“ assenza di regolamentazione” del mercato, come ci hanno raccontato, ma un suo momento ciclico e strutturale. È insita nel capitalismo la necessità di distruggere (ba- «Ma il Marx di cui c’è oggi più bisogno – continua Musto – è quello politico. La realtà in cui viviamo parla di un fallimento senza appelli del capitalismo. E davanti a noi c’è il pericolo di una spirale della guerra e della xenofobia. È necessario ripensare un’alternativa, e il pensiero di Marx offre ancora le basi per farlo. Un cambiamento di progresso ed emancipazione sociale non avverrà, però, grazie agli Obama o ad altri leader carismatici, ma soltanto attraverso una nuova stagione di amplia e radicale partecipazione democratica ».
Nella accezione comune, si tende a pensare che politica ed economia siano due cose differenti: la crisi ha reso evidenti i limiti della politica (o del sistema dei partiti) nella risoluzione dei problemi economici, con il conseguente ricorso ai “tecni – ci”. Eppure non dovrebbe essere la politica a indicare la via d’u sc i ta ? La politica ha abdicato al suo ruolo? E come può riappropriarsene?
«Per “ristabilire la fiducia dei mercati” o cc o rr e procedere spediti sulla strada delle “ r i f o r m e strutturali”. È questa la litania che da mesi ci viene riproposta. Ma negli ultimi anni l’espressione “ri – forme strutturali” ha subìto una radicale trasformazione semantica. È divenuta sinonimo di scempio sociale: riduzione salariale, revisione dei diritti dei lavoratori circa le norme che regolano l’a ssunzione e il licenziamento, aumento dell’età pensionabile e privatizzazioni su larga scala. Dunque non riforme (termine che appartiene al lessico socialista), ma nient’a lt ro che la realizzazione dei diktat della Banca centrale europea, ritorno al capitalismo selvaggio dell’Otto – cento». «E un’altra impostura terminologica – spiega Musto – si nasconde dietro le parole “governo tecnico”. Dietro la maschera ideologica dell’apoliticità si nasconde, al contrario, un progetto eminentemente politico e dal contenuto assolutamente reazionario. Il trasferimento del potere decisionale dalla sfera politica a quella economica; la trasformazione di possibili decisioni politiche in incontestabili imperativi economici. La ridislocazione di una parte della sfera politica nell’economia, come ambito separato e immodificabile, il passaggio di potere dai parlamenti (già svuotati del loro valore rappresentativo da sistemi elettorali maggioritari e da revisioni autoritarie del rapporto tra il potere governativo e quello legislativo) al mercato e alle sue istituzioni e oligarchie, costituisce il più grave impedimento democratico del nostro tempo. I governi non discutono più quali indirizzi economici adottare, ma sono gli indirizzi economici a generare la nascita dei governi ».
Dunque, come se ne esce? Come si dà il via a «una nuova stagione di amplia e radicale partecipazione democratica »?
«Non credo ci si possa affidare a dei leader politici, o che lo strumento delle primarie possa essere il punto ultimo. C’è bisogno di una stagione democratica, e questa può nascere veramente solo se c’è una partecipazione collettiva, sociale. Bisogna rimettere in circolo le energie. In Francia o in altri paesi come la stessa Grecia qualcosa sta cambiando: se i movimenti tornano a parlarsi tra loro, se finisce la guerra fra poveri, se le critiche al mercato riescono a coagularsi attorno a una piattaforma politica, può rinasce una stagione di mobilitazione, un movimento ampio di partecipazione, fondamentale per poi cambiare gli indirizzi economici ». (vera bessone) sti pensare a quanti “lune – dì neri” della Borsa ci sono stati) per poi accumulare di più. Come? con la disoccupazione, con l’au – mento delle ore lavorative, con la diminuzione dei salari. Un sistema economico anarchico e irrazionale, altro che “equilibrio del mercato”». Il libro; a lato Marcello Musto «Marx è stato piegato da più parti in funzione di necessità politiche» «L’espressione “riforme strutturali” è divenuta ormai sinonimo di scempio sociale»
«Il passaggio di potere dai parlamenti al mercato e alle sue istituzioni e oligarchie costituisce il più grave impedimento democratico del nostro tempo»
_ Con la dissoluzione dell’Unione Sovietica, Marx venne considerato un pensatore da destinare all’oblio. La crisi economica internazionale del 2008 ha riportato, invece, nuovamente alla ribalta la sua analisi del capitalismo e le recenti acquisizioni filologiche della Marx-Engels-Gesamtausgabe (MEGA²), la nuova edizione storico-critica delle sue opere, hanno offerto agli studiosi nuovi testi che dimostrano la distanza tra la teoria critica di Marx e il dogmatismo dei marxismi dominanti nel Novecento. Dalla disamina critica e innovativa, realizzata in “Ripensare Marx e i marxismi” emerge un “altro Marx”, un pensatore molto diverso da quello raffigurato, per lungo tempo, da tanti suoi critici e presunti seguaci.
1. Le misure del governo Monti disegnano un quadro da “ultimi giorni di Pompei” del capitalismo europeo e italiano?
Per “ristabilire la fiducia dei mercati” occorre procedere spediti sulla strada delle “riforme strutturali”. È questa la litania che da mesi ci viene riproposta. Ma negli ultimi anni l’espressione “riforme strutturali” ha subito una radicale trasformazione semantica.
È divenuta sinonimo di scempio sociale: riduzione salariale, revisione dei diritti dei lavoratori circa le norme che regolano l’assunzione e il licenziamento, aumento dell’età pensionabile e privatizzazioni su larga scala. Non riforme (termine che appartiene al lessico socialista), dunque, ma nient’altro che la realizzazione dei diktat della Banca Centrale Europea. Ritorno al capitalismo selvaggio dell’Ottocento. Un’altra impostura terminologica si nasconde dietro le parole “governo tecnico”. Dietro la maschera ideologica dell’apoliticità si nasconde, al contrario, un progetto eminentemente politico e dal contenuto assolutamente reazionario. Il trasferimento del potere decisionale dalla sfera politica a quella economica; la trasformazione di possibili decisioni politiche in incontestabili imperativi economici. La ridislocazione di una parte della sfera politica nell’economia, come ambito separato e immodificabile, il passaggio di potere dai parlamenti (già svuotati del loro valore rappresentativo da sistemi elettorali maggioritari e da revisioni autoritarie del rapporto tra il potere governativo e quello legislativo) al mercato e alle sue istituzioni e oligarchie, costituisce il più grave impedimento democratico del nostro tempo. I governi non discutono più quali indirizzi economici adottare, ma sono gli indirizzi economici a generare la nascita dei governi.
2. Quale potrebbe essere lo scenario economico del Sud nei prossimi anni? Da area depressa a sottosviluppo?
I piani di rilancio economico annunciati nell’ultimo ventennio per il Mezzogiorno sono tutti tragicamente falliti. Disoccupazione strutturale, potere delle mafie, distruzione ambientale: è uno scenario di guerra sociale che, purtroppo, è destinato a durare. E nell’agenda politica (tantomeno del governo Monti) non vi è alcun progetto credibile per tentare di invertire questa rotta. Il destino del Sud Italia appare sempre più comune a quello degli altri paesi del Mediterraneo. È uno scenario di povertà, precarietà e sfruttamento.
3. Il 30% in Italia è senza lavoro, il 50% al Sud. In questo contesto quale prospettiva può dare una rilettura di Marx?
Sono dati drammatici e il Meridione non è un’eccezione. Le statistiche fornite dall’Organizzazione Internazionale del Lavoro parlano chiaro: il numero dei disoccupati nel mondo ha raggiunto i 200 milioni, 27 milioni in più di quelli esistenti prima dello scoppio della crisi nel 2008. Marx, frettolosamente considerato “morto” dopo la caduta del muro di Berlino, è ritornato oggi di grande attualità e la sua analisi critica del capitalismo è stata magnificata da giornalisti e analisti finanziari di tutti i principali quotidiani e settimanali del mondo, progressisti e conservatori. Vi è un abisso tra la sua elaborazione e quella degli economisti che, ai nostri giorni come al suo tempo, individuano le cause della crisi nella speculazione e in un’eccessiva avidità per il profitto. Marx li paragonava a quei filosofi della natura che consideravano la febbre come la causa di tutte le malattie. Le crisi sono, invece, una parte essenziale del capitalismo, non incidenti di percorso. Ma il Marx di cui c’è oggi più bisogno è quello politico. La realtà in cui viviamo parla di un fallimento senza appelli del capitalismo. E davanti a noi c’è il pericolo di una spirale della guerra e della xenofobia. È necessario ripensare un’alternativa e il pensiero di Marx offre ancora le basi per farlo. Un cambiamento di progresso ed emancipazione sociale non avverrà, però, grazie agli Obama (che – va ricordato – in questa tornata elettorale ha perso oltre 3 milioni e mezzo di voti rispetto a quattro anni fa) o ad altri leader carismatici, ma soltanto attraverso una nuova stagione di amplia e radicale partecipazione democratica.
Categories
A Marx for the Left Today
1. You have published already several studies on Marx and many of them depart from the recent research situation created by the publication of MEGA2 (the new historico-critical editions of Marx and Engels collected works) . Do you indeed think that the new and hitherto unknown materials published there will change profoundly our picture of Marx and Marxism?
I have been working many years with the volumes of the Marx-Engels Gesamtausgabe (MEGA2) and have tried to pay great attention, in my work, to the recent philological discoveries related to the writings of Marx already known but previously edited in an incorrect way, as well as to the previously unpublished materials, like the preparatory drafts of Capital or Marx’s notebooks of excerpts that appeared in the last few years. These materials, to give you an example, brought to light thousands of editorial interventions made by Engels to Marx’s magnum opus and demonstrated that, far from espousing a conclusive economic theory, volume II and III of Capital were by and large provisional notes under development.
My personal experience is a little example of the impact that the MEGA2 might have on scholars of Marx, since I can assure you that when I was a PhD student the training periods I did at the Berlin-Brandenburgische Akademie der Wissenschaften in Berlin – the academy where the headquarter of this edition is based – and the researches I conducted at the Internationaal Instituut voor Sociale Geschiedenis in Amsterdam – the institute where two thirds of Marx’s manuscripts are kept (the other third is kept at the Russian State Archive for Socio-Political History of Moscow) – enriched deeply, and from many point of views changed, my interpretation of Marx.
Having said that, I have never shared with some other interpreters of Marx what could be called the “drama of the discovery”. From the end of the Sixties (I’m thinking to the famous article – The Unknown Marx – written by Martin Nicolaus in 1968 for the New Left Review, which became the prelude to first translation into English of the Grundrisse [i]) many authors have repeatly spoken of an “unknown Marx”. In the last decade, for instance, two books have been published with the same title: one by the famous Hispanic American scholar Enrique Dussel[ii], and another by the Japanese professor Takahisa Oishi [iii]. I never agreed with those who, recently, put too much enphasis on the new editions of Marx’s previously never published materials, because I don’t believe that, after the Grundrisse, there has been another bulk of important manuscripts that could change our understanding of Marx to the point of speaking of an “unknown Marx”. Further information on this subject might be found in the collection Karl Marx’s Grundrisse. Foundations of the Critique of Political Economy 150 Years After, which I edited for Routledge in 2008.
Anyway, the new manuscripts published by MEGA2 made possible the reconstruction of important phases of Marx’s thought, that only a few interpreters have investigated until now. Let’s take Marx’s critique of political economy as example: the great majority of the scholars of this topic have considered only certain periods of Marx’s development, often jumping straight from the Economic and Philosophical Manuscripts of 1844 to the Grundrisse (1857-58), and from the latter to the first volume of Capital (1867), or, at best, examining The Poverty of Philosophy (1847). Today, thanks to MEGA2, things have changed, at least for serious interpreters of Marx. By using new research materials it is possible to reconstruct all the stages of Marx’s critique of political economy, and hence to offer a more exhaustive account of the formation of Marx’s thought than those, sometimes very ideological, that were produced in the past. And this could be very important and useful for those who are interested in using Marx’s ideas to understand, criticize and change the world today.
Maybe, if we should use an expression to summarize the possibilities opened by MEGA2, I would say that this edition gives us the scholarly basis to read “another Marx”. And with this expression I don’t mean at all an old classic that has nothing to do with politics and class struggle, but an author who is very far from the one whose work was utilized as bible-like verses in Soviet Union or in the so-called “actually existing socialist” countries.
2. Which of Marx’s ideas do you think were especially distorted or not understood by his followers? For example in the foreword to the volume Sulle tracce di un fantasma (Roma, Manifestolibri 2005) that you have edited, you criticized Plekhanov’s idea that Marxism should be ”a complete worldview”.
Plekhanov, like many other Marxists after him, was guilty of building a rigid conception of society and history. And his ideas became very influential among Russian revolutionaries – and not only Russian, due to his international reputation at the time. In my opinion, this conception, based on a simplistic monism in which economic developments are decisive for other transformations of society, had very little to do with Marx’s own conception. It is much more related to the cultural climate of the time, in which positivism and determinism played a big role.
In the preparatory manuscripts for the third volume of Capital, Marx wrote that he was trying to present the “organization of the capitalist mode of production, in its ideal average”, and hence in its most complete and general form. So, I am not saying that Marx was not interested in reaching “a complete worldview” or that he did not want to be a systematic thinker, if we want to use this expression. I have tried to argue that his generalization was very different from the one made by Plekhanov and, even worse, later by the fathers of that inflexible monism called Dialekticeskij materialism.
Anyway, the list of Marx’s ideas that have been misunderstood or completely dostorted by some of his “followers” or by the self-professed custodians of his thought is very long. Distorted by different perspectives into being a function of contingent political necessities, he was assimilated to these and defamed in their name. From being critical, his theory was utilized as bible-like verses. Far from heeding his warning against “writing recipes for the cook-shops of the future”, these custodians transformed him, instead, into the illegitimate father of a new social system. A very rigorous critic and never complacent with his conclusions, he became instead the source of the most obstinate doctrinarianism. A firm believer in a materialist conception of history, he was removed from his historical context more than any other author. From being certain that “the emancipation of the working class has to be the work of the workers themselves”, he was entrapped, on the contrary, in an ideology that saw the primacy of political vanguards and the party prevail in their role as proponents of class-consciousness and leaders of the revolution. An advocate of the idea that the fundamental condition for the maturation of human capacities was the reduction of the working day, he was assimilated to the productivist creed of Stakhanovism. Convinced of the need for the abolition of the State, he found himself identified with it as its bulwark.
I do not think I have enough room here to answer this question as it would deserve. Therefore, I will focus on only one topic – perhaps the most important aspect, after all, of what happened to Socialism in the twentieth century: the conception that in Communist society there is no place for the individual; that the post-capitalistic association among workers conceived by Marx was a liberticidal society, a regime of oppression without civil rights or political guarantees. This is the biggest paradox that could have happened to Marx. And it is scandalous for those who know his oeuvre. I have read many philosophers and classics of political thought and have encountered only a few thinkers who were interested (and politically engaged!) in the free development of the individuality of all women and men (not only of a privileged class). And I believe that this point is fundamental for the political parties and the social movements that still look at Marx as a source of inspiration. They should be able to challenge the right-wing parties and ideologies to regain possession of the flag of freedom, which is in the hands of the right today. Just to give you an example, the name of the new populistic political party of Berlusconi in Italy is The People of Freedom: a blasphemy!
3. You have several times contended that incompleteness and fragmentariness are essential characteristics of Marx’s theoretical inheritance and cited Marx’s preferred motto: de omnibus dubitandum. To recall such facts may be quite appropriate when guarding Marx’s heritage against dogmatic interpretations, but should we not be afraid that in trying to avoid the Scylla of dogmatism we run into the Charybdis of relativism?
Yes, I agree. This could be a concrete risk and dangerous error, especially in an era where relativist and post-modernist approaches are so widespread and influential. We should try to avoid this mistake. And this is possible, if we do not forget the two parts of the equation. We always have to recall that Marx wanted to complete his Herculean work. Incompleteness and fragmentariness are characteristic of Marx’s oeuvre because t he subject matter for the critical examination of his writings was, very often, so vast that it would have taken many years to address it with the seriousness and critical consciousness he had. And we must not forget it, if we do not want to make the same mistakes of the many Marxists who, in recent decades, considered the Economic and Philosophical Manuscripts of 1844 to be a book (for some a book that was even more important and useful than Capital volume I!); or Capital volume II and III as the final words that Marx had to say on the subjects examined in those manuscripts.
On the other side, I believe it was absolutely necessary to criticize dogmatic Marxism, and to do it vigorously. This was – and there is so much to do, yet – one of the most obvious tasks for a new generation of scholars and political activists, who believe that Marx still has a lot of things to say for understanding and changing the world. How is it possible today to reopen a space for the Marxian critique of capitalism – a real space, not a minoritarian, marginal and merely testimonial one – for the political parties and the social movements of the Left, that still look at Marx as an indispensable critical source for the struggle against capitalism, if we do not clear the ground from the dogmatism of the old Marxism-Leninism? How could the anticapitalist Left return to speak to workers and young generations, for example, if we are not able to tell them that we have very little to do (and Marx even less) with many of the societies built in the name of Socialism in the second part of the twentieth century? And this not because we do not consider those pages a part of the history of the workers’ movement, but because we believe that the “return to Marx”, to his critical conception, represents an opportunity to use some of the best critical instruments to understand and criticize capitalism. Especially after the collapse of the Soviet Union and the spread of the capitalist mode of production to new areas of the planet (China and India, for example), capitalism has become a truly worldwide system, and some of Marx’s analyses have revealed their significance even more clearly than in his own time. T his, of course, is said without adopting a new apologetic approach to this author; or believing that the writings that he composed a century and a half ago contain a precise description of the world today; or, indeed, neglecting Marx’s contradictions and mistakes.
I tried to work with this spirit on the new collection I am editing at the moment and that I am going to publish soon: The Marx Revival. Essays on the Critique of Contemporary Society (Palgrave, forthcoming 2011). The purpose of this project was exactly to create a collective volume in which a number of prestigious international scholars (such as Immanuel Wallerstein, Moishe Postone, Ellen Meiksins Wood, and many others) consider, by re-reading Marx today, how his thought is still pertinent and useful for a critical understanding of the world. A scholarly book, but written especially for the anticapitalist Left that is going through a very difficult time.
4. You refer to the usefulness of Marx’s ideas for new parties and social moments of the Left. There have indeed, especially in West Europe and the USA, been some new approaches to Marx’s theoretical heritage. To mention one example only, Antonio Negri, famous for his book Empire, has tried to re-interpret Marx departing from the concepts of “living labour” (which he later merged with the allegedly Spinozistic idea of the “multitude”) and of “general intellect” (an expression Marx used in the Grundrisse). However, these developments seem already to go beyond the confines of what one could call Marxism.
Without going too much into the critique of Negri’s work, and into his theorical vagueness and political contradictions (which perhaps represent one of the reasons for his success), on which many articles have been written in recent years, it might be interesting to notice that, surely, some of the thinkers considered among the most pre-eminent Marxists in the last twenty years developed their theories in a way that is often very far from Marx’s ideas. The Analytical Marxists and Jacques Derrida in the past or Antonio Negri and Slavoj Žižek today represent some examples of this phenomenon, in my view. Now, the question is not whether it is a mistake or a sacrilege to go beyond Marx, to correct his mistakes, or to try to update his conception to the huge changes that have occurred to the world since his death (we should always keep in mind that Marx himself not only decided not to publish the fruit of the more than twenty years of elaboration contained in the manuscripts of volumes II and III of Capital, but also spent a lot of time and energy, during the last agitated part of his life, rewriting and updating many parts of the first volume of Capital).
The point is that today, in the small (compared to few decades ago) political parties and social movements that still display interest in an alternative to capitalism, theories like those of Negri are considered the “authentic” (if I can use this word) Marxian alternative to the problems of capitalist society. And, too often, these theories have much more to do with other thinkers and cultures (like Lacan and psychoanalysis in the case of Žižek) than with Marx and the history of the workers’ movement.
But there is another issue, maybe even worse, which is linked with this problem. For more than two decades, Marx has almost disappeared. Except the Manifesto of the Communist Party, his writings have no longer been available in the bookstores, and I do not believe it is an exaggeration to affirm that Marx is almost unknown among the new generation of political activists and students (not talking of factory workers or the activists and leaders of the Trade Unions). And this not only in the distressing political scene of the North American continent, but also in Asia and in Europe. He is even unknown among the youth of the last influential European Communist parties in France, Italy and Germany, which in the last few years changed their names into a more acceptable and generic term: Left Party[iv]. If we were to ask all these subjects “Who is Marx?” – and what they know of his critical theory –, we might sadly discover that, with the exeption of small circles, the position of his ideas in the workers’ movement is not even the same as at the beginning of the twentieth century, when the theories of other Socialist thinkers (Lassalle, Proudhon, etc.) were also influential, but Marx was a primus inter pares. Maybe our situation today is more similar to a pre-1848 context, a scenario marked by eclecticism and enormous confusion on the meaning of Socialism itself. After all, what does it mean, the vague formula – very à la mode nowadays – “Socialism of the XXI century”? The fact that one has to use an ambiguous and empty demarcation of the calendar seems to me an example of weakness in defining a political project.
To come back to your original question, the risk is that, after being spread through the Marxist-Leninist or Maoist textbooks, Marx’s ideas might be misinterpretated today via authors like Negri. And it is more than a risk. It has already happened, if we consider that, sometimes, in the last few years, Marx’s ideas have even been put together with generic concepts like “fair trade”, or with other kinds of neo-Proudhonian theories like microcredit and microfinance, completely subaltern to capitalism, which he fought his whole life. Or if we consider that, of course also because of the propaganda system, the biggest Leftist social movement of the last two decades has been called the “antiglobalization” movement, something that could make Marx turn in his grave (the point is not being against the “globalization” in principle, but criticizing the kind of globalisation produced by capitalism today). It is evident that the confusion is enormous and that, after the rubble of the defeat inflicted in the last few decades, we have to start once again from the foundation.
This is why, among the priorities that we have today, there is the necessity to republish Marx’s writings and to use them, in a critical way and without inviolacy, in order to better understand the contradictions and the issues of our times.
5. The tradition of Italian Marxism stresses, following Gramsci, Marx’s importance above all as a historian, as the creator of a historical materialism. Which are, to your mind, the main new insights of Marx as a historian?
Marx was a great historian. During his life, in some of the historical pamphlets he wrote or as a journalist for the Neue Rheinische Zeitung and the New York Tribune, he described many of the most important political events of his century: the revolutions of 1848, the outcomes of the British empire in India, the Crimean War, the diplomatic relations among European countries, the financial crisis of 1857, the civil war in the United States of America, the Paris Commune, etc. And he did it by writing some of the most brilliant pages of political polemic of the Nineteenth century, like, for instance, The Eighteenth Brumaire of Louis Bonaparte, Lord Palmerston, or The Civil War in France. Some of his historical texts really deserve greater attention than they have had so far. I am thinking, in particular, of the articles he wrote for the New York Tribune, at the time the most widely read newspaper in the United States.
Then, there is the theory of history: Marx’s materialistic conception of history, perhaps one of his biggest contribution to social sciences. This has been enormously influential, and not only in Italian culture, of course. This theory has been criticized many times. But, once again, if we look at these critiques carefully, we should observe that, far more than to Marx, they were directed towards the “Historical materialism” (an expression Marx never used) of his followers, if not even more clearly to the vulgar “Dialectical materialism” of Stalin (I am thinking of the widely distributed and much read pamphlet On Dialectical Materialism and Historical Materialism of 1938), which had absolutely nothing to do with Marx. These ascribed to Marx what is not at all Marxian: the belief in a rigid and inevitable procession of the stages of social formations toward socialism. Maybe, also from this point of view, the MEGA2 might be helpful, since in the latest edition of the first part of the The German ideology (the so-called “Chapter I. On Feuerbach”[v]) the fragmentary character of these uncompleted manuscripts has been restored, giving evidence of the ‘Marxist-Leninist’ interpretative falsification that had turned these manuscripts, written by a young scholar just at the beginning of his studies of political economy, into the exhaustive exposition of “historical materialism”.
6. Relating to the previous question, we would mention Marx’s letter to Weydemeyer of 5 March 1852, where Marx wrote: ” And now as to myself, no credit is due to me for discovering the existence of classes in modern society or the struggle between them. Long before me bourgeois historians had described the historical development of this class struggle and bourgeois economists, the economic economy of the classes. What I did that was new was to prove: (1) that the existence of classes is only bound up with particular historical phases in the development of production, (2) that the class struggle necessarily leads to the dictatorship of the proletariat, (3) that this dictatorship itself only constitutes the transition to the abolition of all classes and to a classless society ”. Do you think these ideas of Marx are still appropriate in the situation of the present day?
To come back for a moment to the previous question, I believe that one of the reasons for the misunderstanding of Marx’s ideas is the fact that his writings have been read too often – when they have been read – outside their historical context. Let’s take the case of this letter to Weydemeyer. It was written in 1852, when Marx was 33 years old, i.e., very young and still in the process of elaborating his theories. Also, we should always keep in mind that this was just a letter written to a comrade, not the overview of his positions written in a book. Therefore it should not be taken as a scrupulous statement. For sure, in my opinion, it is not Marx’s final thought on the issues that was exposed there. Nevertheless, the sentences of this letter you have just quoted have been widely reproduced. In the German Democratic Republic, for instance, they also appeared on numerous political posters, to stress the supposed importance of the concept of dictatorship of proletariat in Marx. But the truth is different. Just to give you a textual example, in one of his books dedicated to Marx’s theory of revolution[vi], the scholar Hal Draper proved that Marx used very rarely the expression “dictatorship of proletariat”. Actually only seven times, and that not only in his published writings, but also including his correspondence, like this letter to Weydemeyer. Against this, the expression was widely used by many Marxists: hundreds of times by Lenin, for instance. So, as you can see, there is a huge difference! The difference is not only quantitative; it led to misuse of the term both by anti-Marxists, who wanted to criticize Marx instrumentally, and by self-professed Marxists, who wanted to find a justification for their theoretical position or actions, which were very different from those of Marx himself.
In any case, I believe that – after the publication of Capital volume I, in 1867, or at the end of his life – Marx would have indicated different things to describe his discoveries, if he had had the chance to express his opinion about his own discoveries in social sciences. Certainly not the rigid link between class struggle and dictatorship of proletariat described in the letter of 1852 to Weydemeyer. Also, the formulation on the relation between dictatorship of proletariat and the final goal of a classless society would require a better explanation, and could be interpreted as a utopian or Hegelian statement (I’m thinking of the well known debate about the end of the history, etc.). The reality is much more complicated: the political revolution does not mean at all the authomatic realization of social change, the end of history, as we have also learned from the twentieth century, but should be considered just as the beginning of a permanent process of dealienation and emancipation. An endless process in which the alternative between a return to the unequal class relations of capitalism, or the ”happy ending” of the realization of socialism, is not at all guaranteed.
7. You mentioned that at the end of his life Marx ”had indicated different things to describe his discoveries”. That sounds intriguing – could you say a little more on the subject?
Marx’s contribution to social sciences is very rich, even though his discoveries were not the fruit of a sudden outpouring, but the result of a process, in which the sources he read sometimes played an important role, too. I will focus only on two topics. The first is his famous theory of surplus value, the specific way in which exploitation takes place in the capitalist mode of production: value created in production by unpaid surplus labor, which also represents the basis for the accumulation of capital.
The second point that I would like to mention, and I have already done it a little bit by answering the question about historical materialism, is Marx’s idea of the historical character of all social formations. One of the red threads in Marx’s oeuvre, from his early economic writings to the Grundrisse at the end of the Fifties to Capital a decade later, has been to demonstrate the historical specificity of the capitalist mode of production. He harshly criticized every time he could the way in which economists portrayed historical categories as “natural” realities, phenomena typical of the bourgeois era projected onto every other society that has existed since the earliest times, the isolated and egoistic individual of the Eighteenth century as the archetype of human nature. Most importantly, Marx’s critique of the theories of the economists had a twofold value. As well as underlining that a historical characterization was indispensable for an understanding of reality, it had the precise political aim of countering the dogma of the immutability of the capitalist mode of production. A demonstration of the historicity of the capitalist order would also be proof of its transitory character and of the possibility for its elimination. For Marx the capitalist economy did not follow from some extra- and a-historical “human nature”, as the classical political economists declared, but was the result of a long historical development. This proves that capitalism is not the only stage in human history, nor is it the final one.
Vesa Oittinen is Professor at the Aleksanteri Institute, University of Helsinki (Finland), and is the author of many books. Among these are: Spinozistische Dialektik (Peter Lang, 1994); Der Akt als Fundament des Bewusstseins? (Peter Lang, 1996); Marx ja Venäjä (Ed., Aleksanteri Papers, 2006); and Marx-Engels Gesamtausgabe (MEGA) ja Marxin uudelleen löytäminen, (ed. with Juha Koivisto, Vastapaino, 2010).
Andrey Maidansky is Professor of Philosophy at the Institute of Economics and Management in Taganrog (Russia). He has published several studies on Spinoza, Marxism and philosophy of science and contributes regulary to the main Russian philosophical journal Voprosy Filosofii.
Marcello Musto teaches at the Department of Political Science of York University (Toronto – Canada). He has carried out researches on theMarx Engels Gesamtausgabe, and is the editor and a contributing author of: Sulle tracce di un fantasma. L’opera di Karl Marx tra filologia e filosofia (Manifestolibri, 2005); Karl Marx’s Grundrisse. Foundations of the Critique of Political Economy 150 Years Later (Routledge, 2008); Karl Marx, L’alienazione (Donzelli, 2010); Karl Marx, Introduzione alla critica dell’economia politica (Quodlibet, 2010) and Marx for Today (special issue of the journal Socialism and Democracy (vol. 24.3), Routledge, 2010).
[i] The article was reprinted as introduction to the translation of the Grundrisse published by Penguin in 1973.
[ii] Enrique Dussel, Towards an unknown Marx. A commentary on the manuscripts of 1861-63, Routledge, 2001.
[iii] Takahisa Oishi, The Unknown Marx, Pluto, 2001.
[iv] This has happened in Germany where the Partei des Demokratischen Sozialismus became Die Linke; in France, where theLigue communiste révolutionnaire dissolved itself into a new formation called Nouveau parti anticapitaliste, and where theParti communiste français decided to build an electoral coalition called Front de gauche; and in Italy, where the Partito della rifondazione comunista joined the Federazione della Sinistra. We are not talking here of the parties that, while still using the word Communism, are theoretically linked to the Stalinism, like the KKE in Greece.
[v] Karl Marx – Friedrich Engels – Joseph Weydemeyer,Die deutsche Ideologie. Artikel, Druckvorlagen, Entwürfe, Reinschriftenfragmente und Notizen zu‚ I. Feuerbach’ und‚ II. Sankt Bruno’, in Marx-Engels-Jahrbuch 2003, Akademie, 2004.
[vi] Hal Draper, The dictatorship of the proletariat: from Marx to Lenin, Monthly Review Press, 1987, pp. 385-6.
El socialismo, como opción del buen vivir, es posible sólo si existe una participación radical y democrática del pueblo, sostiene el politólogo y filósofo Marcello Musto.
Esto es algo de lo que Marx estaba completamente convencido y sobre lo cual nunca cambió de opinión. En sus diferentes escritos, siempre habla de la autoemancipación de las clases obreras, explica el docente e investigador italiano.
Esto es una diferencia radical con el marxismo dominante del siglo pasado, el de los líderes, de las figuras carismáticas o dramáticas, como Stalin, Lenin o Mao, o el de los partidos de vanguardia, lo cual se debe al leninismo en la sociedad soviética.
Académico en el Departamento de Ciencias Políticas de la Universidad de York, en Toronto, Canadá, Marcello Musto, a sus 37 años, es una de las más importantes figuras jóvenes en el estudio y la enseñanza del marxismo.
Destacan, entre otras, sus investigaciones sobre la nueva edición histórico-crítica de las obras completas Marx y Engels Gesamtausagabe, en la Berlin-Brandenburgische Akademie der Wissenschaften, en Alemania.
La presencia del investigador en México tiene que ver precisamente con lo anterior, pues ayer participó en la mesa redonda en torno del libro Tras las huellas de un fantasma: la actualidad de Karl Marx, del cual es compilador y en el que se presentan las más recientes investigaciones filológicas sobre la publicación de la obra íntegra de ese par de autores referenciales, conocida como la Mega 2, por sus siglas.
Dicha mesa tuvo lugar en el auditorio II de la Torre de Humanidades de la Universidad Nacional Autónoma de México (UNAM), como parte del seminario permanente Marx hoy: nuevas lecturas a partir de los trabajos de la Mega 2, el cual concluyó este viernes.
Uno de los coordinadores de ese seminario es el filósofo mexicano Gabriel Vargas Lozano, quien escribió el prólogo de la edición en español del citado volumen, publicada por Siglo XXI, en la cual se incluye asimismo un texto de Guillermo Almeyra.
Crisis, no caída del neoliberalismo
En entrevista conjunta con La Jornada, Marcello Musto y Gabriel Vargas Lozano expresan su convencimiento de que el capitalismo, como sostenía Karl Marx, tarde o temprano tendrá que sucumbir, y consideran al socialismo como una alternativa viable.
Sin embargo, ambos especialistas asumen que el derrumbe del modelo capitalista aún está lejano, no obstante los movimientos de protesta que tienen lugar hoy en el mundo, como los indignados en España o en Wall Street: “Es una crisis del neoliberalismo, severa, más no su caída“.
Agrega Musto: “No soy optimista de que existan ahora las condiciones para un cambio drástico. Estamos en un tiempo de crisis, no vamos a ver un cambio radical del sistema económico. Pero lo que está ocurriendo es importante porque hay puntos que tienen que ser arreglados, entre ellos la cuestión económica, algo muy importante“.
Vargas Lozano, por su parte, cita al desaparecido filósofo Adolfo Sánchez Vázquez para resaltar que el llamado socialismo real, el de la ex Unión Soviética, no fue un real socialismo.
Reitera que para posibilitar el modelo socialista “es necesario buscar una solución para una democracia radical, no una democracia política liberal como la que prevalece, en la que las elites son las que deciden y los demás acuerdan que sí”.
Al respecto, afirma que es indispensable un nuevo modelo de democracia como centro de una nueva construcción del socialismo, aunque considera que se deben establecer las bases.
“Es decir, los filósofos y científicos sociales deben imaginar cuáles son las instituciones socialistas. Así como los pensadores ilustrados del siglo XVIII imaginaron las nuevas instituciones, ahora se tienen que perfilar las nuevas instituciones, buscar soluciones concretas“, agrega el pensador mexicano.
“La izquierda mexicana debería de empezar a leer este nuevo Marx (el de la Mega 2), porque solo leen a John Dewey; se ha quedado en el pragmatismo. La izquierda en nuestro país se ha derivado a una socialdemocracia que ya vimos que fracasó o a un pragmatismo sin vías de salida“.
En ese sentido, sostiene “que los políticos mexicanos de izquierda harían bien en recuperar sus viejos libros de Marx y leer los nuevos; tienen que ponerse al día, deben recuperarse. De plano, expulsaron al marxismo; hicieron bien al deshacerse del marxismo dogmático, pero no hay que tirar al niño con el agua de la bañera”.
Publicarán la obra completa
De acuerdo con Marcello Musto y Gabriel Vargas Lozano, la vigencia de Karl Marx es cada vez más palpable y se refieren a él como un fantasma, en sentido figurado, porque se trata de un pensador que ha sido dado por muerto varias veces.
“Por ejemplo, el 1938, lo intentó matar José Stalin con su folleto sobre materialismo dialéctico y materialismo histórico que convirtió al marxismo en una versión dogmática que se impuso como interpretación oficial y la mantuvieron como Lenin, embalsamada en su mausoleo“, abundan.
“En Occidente se le ha dado por muerto varias veces. La última fue tras el derrumbe del llamado socialismo real en Europa del Este y la Unión de Repúblicas Socialistas Soviéticas.
“Allí se dijo que Marx había muerto definitivamente bajo los escombros del Muro de Berlín y se celebraron piadosas misas aquí, allá y acullá; pero ahora, a partir de la severa crisis del capitalismo en su fase neoliberal un fantasma empieza a recorrer, otra vez, el mundo: el fantasma de Marx“.
–¿Cuáles son los indicios de su presencia?
–El principal indicio –responde el filósofo mexicano– es el cumplimiento de muchos de sus análisis y predicciones: las crisis recurrentes del capitalismo (y hoy estamos en una de las más fuertes desde 1929); la polarización extrema entre riqueza y pobreza en los ámbitos nacionales e internacional; el incremento de la explotación de la clase trabajadora y la profundización, en niveles insospechados de la enajenación pública y qué decir de la mercantilización de todas las relaciones humanas y la conversión de la ciencia en fuerza productiva. La realidad actual es el testimonio vivo de sus planteamientos.
“Pero hay otro indicio de que Marx se va a transformar de fantasma en acción política es la publicación de la nueva Mega ( Marx-Engels Gesamtausgabe, es decir, la obra completa) o Mega 2.
“La Mega 1 empezó a publicarse entre 1922 y 1939, primero por Riazanov y luego por Adoratsky. La Mega 2 empezó en 1972 en la República Democrática Alemana; sufrió una interrupción, por el derrumbe; en 1991 se volvió al proyecto y en 2000 fue retomada por la Akademie Verlag para ser publicada con todos los cuidados filológicos y sin condicionamientos políticos en 114 volúmenes y cada uno consta de varios tomos. Hasta ahora han sido editados 54 volúmenes“.
布斯鲍姆谈马克思的《大纲》诞生150年及其现实意义
孙寿涛 闫月梅 译
2008年劳特利奇出版公司出版了由加拿大约克大学政治学系讲师马塞罗·默斯托博士主编的纪念马克思的《大纲》创作150年的论文集《卡尔·马克思的〈大纲〉——〈政治经济学批判大纲〉150年》
（Karl Marx’s Grundrisse—Foundations of the Critique of Political Economy 150 Years Later），由国际上三十多位知名马克思主义研究专家撰稿。著名历史学家、“漫长的19世纪”三部曲《革命的年代》、《资本的年代》和《帝国的年代》的作者、伦敦大学伯拜克学院院长和纽约社会研究新学院荣誉教授艾瑞克·霍布斯鲍姆为本书撰写了前言。2008年9月15日，Z Communications网站发表了本书编者默斯托与霍布斯鲍姆关于“马克思及《大纲》的当代意义”的一个对话。“前言”和“对话”从不同的角度、以不同的形式阐述了《大纲》出版与在世界上接受的漫长历程以及马克思及其《大纲》的当代意义，认为《大纲》体现了远比《资本论》丰富的思想，比如它是唯一一部超越了马克思本人在《德意志意识形态》中对未来共产主义所做的提示的文本，同时指出马克思仍然是理解这个世界和我们必须面对的问题的最佳指南。现将“前言”和“对话”内容介绍如下。
一、前言
《大纲》（Grundrisse）出版的漫长历程
从多方面看，在卡尔·马克思的全部作品中，《大纲》的地位及其命运都是独特的。首先，《大纲》作为马克思成熟时期作品的一个主要组成部分，由于实际的原因而在马克思去世后半个多世纪的时间里完全不为马克思主义者所知，这一点是独一无二的;而且，它们实际上几乎是完全得不到的，直到这些手稿写成后近一个世纪，它们才被冠以《大纲》这样的名字编辑出版。无论对其意义有何争议，1857—1858年手稿显然是为《资本论》所做的理论努力的一部分，特别是作为一位经济学家的马克思成熟时期的代表作。这一点将《大纲》与其他写作年代更早一些而同样在马克思去世后出版并添加到马克思全集中的著作，即1932年出版的《早期著作》（Frühschriften），区别开来。围绕这些写于19世纪40年代早期的作品在马克思的理论发展中所占的确切位置，发生了许多或对或错的争论，但对于1857—1858年手稿的成熟地位，则不会有多大争议。
其次，有点令人意外的是，正是在可以确切认为最不利于对马克思研究和马克思主义思想进行任何原创性发展的条件下，即在正处于斯大林时代高峰期的苏联和民主德国，《大纲》得以全部出版。要知道，即使是后来，出版马克思和恩格斯的著作这样的事情仍需要得到政府当局的许可。这一点，从事他们的著作的外文版工作的编者有理由可以证明，至今仍不清楚，当时是如何克服这些出版障碍的，包括对马克思恩格斯研究院的清洗和对该学院创建者及院长达维德·梁赞诺夫的清除乃至谋杀，或者从1925年到1939年间负责手稿工作的帕维尔·韦勒（Pavel Veller）是如何度过1936—1938年的恐怖而完成工作的。有一点可能是有利的，即当局并不确切知道怎么处理这份庞大的棘手的文稿。但是，他们显然对于这份文稿的准确地位有所怀疑，因为毕竟斯大林认为三卷《资本论》反映了马克思的成熟立场和观点，而这些带有草稿性质的手稿并不像《资本论》那么重要。事实上，《大纲》的俄文译本直到1968—1969年才全部出版，而且，无论是1939—1941年的德文原版（出版于莫斯科）还是1953年的重印本（柏林），都不是作为《马克思恩格斯全集》历史考证版（MEGA）的组成部分（而仅仅是“以MEGA的编排方式”），或作为《马克思恩格斯全集》德文版（MEW）的组成部分而出版的。然而，与最初载于MEGA（1932年版）、后来由官方出版的马克思全集中未予刊载的1844年的《早期著作》不同，它们实际上出版于斯大林时代的高峰期。
第三个特点是关于1857—1858年手稿的地位的长期不确定性，这反映在20世纪30年代，马克思恩格斯列宁研究院关于这些手稿的名称不断变化，一直到交付打印前不久才确定下《大纲》这一名称。实际上，它们与由马克思出版和由弗里德里希·恩格斯编辑的三卷《资本论》、由考茨基从1861—1863年手稿中编辑的所谓第四卷（《剩余价值理论》）之间关系的真正性质，仍是有争议的。曾通读过这些手稿的考茨基似乎并不知道如何处理它们。他除了在其杂志《新时代》（Die Neue Zeit）上出版了这些手稿中的两篇摘录外，再没做什么工作。这两篇摘录分别是几乎没有什么影响的简短的《巴师夏和凯里》（1904）以及所谓的《政治经济学批判》的《导言》（1903），《导言》从未完成，因而也未在1859年出版的同名著作中发表。它后来成为那些希望将马克思主义的解释拓展到流行的正统观点特别是奥地利马克思主义者之上的人的早期依据。迄今为止，《导言》可能是《大纲》中受到最广泛讨论的部分，虽然本书援引的一些评论者质疑它是否属于《大纲》的组成部分。当时，手稿的其他部分仍未出版，实际上也一直不为评论者们所知，直到梁赞诺夫及其在莫斯科的合作者于1923年获得了这些手稿的照相拷贝，将它们按顺序整理并计划在MEGA中将它们出版。猜想一下这样一个问题是很有意思的，即如果它们按最初计划的那样在1931年出版，将会造成什么影响。它们实际的出版日期——1939年末和1941年希特勒入侵苏联后一个星期——意味着它们几乎仍然完全不为西方所知，直到1953年东柏林的重印本发行。虽然鲜有几本到达美国，但从1948年以来，这部作品就得到伟大的先驱式的《大纲》阐释者罗曼·罗斯多尔斯基（Roman Rosdolsky）的分析，当时他经由奥斯威辛和其他各种集中营刚刚到达美国。很难相信，这部大部头的德文原版著作“被寄到前线作为反对德国士兵的宣传鼓动材料，后来又被寄到战俘营作为战俘的学习材料”，从而达到了其理论或实际目的。
1939—1941年版的全文重印本成为国际上接受《大纲》的第一个版本，它于1953年在东德重印，比《马克思恩格斯全集》（德文版）的出版提前了几年，但有意割断了与这些著作的联系。除了一处例外，这部作品直到20世纪60年代才开始产生重要影响。这里例外的就是《资本主义生产以前的各种形式》这一节，它于1939年用俄文首次单独出版（正如稍微早些时候出版的《货币章》的情况）。它于1947—1948年被译成日文，1952年用德文再版，而后又被译成匈牙利文（1953）和意大利文（1954），当然也在英语世界的马克思主义历史学者中得到了讨论。带有一篇解释性导言的英译本不久就以西班牙文在阿根廷（1966）和佛朗哥的西班牙（1966）出版。可能由于马克思主义历史学者和社会人类学者对它的特殊兴趣，以及它与争议颇大的对第三世界社会的马克思主义分析的特定相关性，这一文本在人们可以得到全文《大纲》之前得到了广泛的发行。这一文本为西方因卡尔·奥古斯特·魏特夫（Karl August Wittfogel）的《东方专制主义——集权的比较研究》（Oriental Despotism：A Comparative Study of Total Power）这样的著作极具争议地重新恢复关于“亚细亚生产方式”的辩论提供了线索。
关于《大纲》的接受史
1857—1858年手稿的接受史实际上开始于1956年危机之后，当时，在不再是铁板一块的各国共产党之内与之外，大家主要致力于将马克思主义从苏联正统的紧身衣中解放出来。无论是1844年手稿，还是1857—1858年手稿，既然它们不属于“经典著作”的正式全集，但无疑又是马克思所写的，那么，正如本书第三部分有几章所表明的那样，它们都可以被视为为合法突破共产党内一贯封闭的立场奠定了基础。几乎同一时间，国际上对安东尼奥·葛兰西（Antonio Gramsci）作品的发现——这些著作在苏联第一次出版的时间是1957—1959年——起到了类似的作用。相信《大纲》具有异端倾向，表现为此时出现了非官方的自由作家的译本，如法国人文科学出版社（the French Editions Anthropos）出版的改良主义者的译本（1967—1968）和《新左派评论》（the New Left Review）支持的马丁·尼古劳斯（Martin Nicolaus）的译本。在共产党之外，《大纲》起到了证明一种虽非共产主义的但无疑仍是马克思主义的合理性的作用。但是直到20世纪60年代的学生造反时代，这一点才开始在政治上具有重大意义，当然，在20世纪50年代，它们的重大意义就已经被接近法兰克福学派传统的学问精深的德国人如乔治·李希特海姆（George Lichtheim）和年轻的于尔根·哈贝马斯（Jürgen Habermas）所认可，只是这种认可并不具有政治行动主义的背景。在快速扩张的大学中，学生日益激进，这也为像这样极端难懂的文本提供了以往未曾料到的更大规模的读者。要不是因为这一点，像企鹅图书（Penguin Books）这样的商业性出版公司肯定不会愿意出版《大纲》，即使是作为“塘鹅马克思文库”（“Pelican Marx Library”）的一部分。同时，这一文本在苏联也或多或少有些勉强地被接受为马克思著作全集的内在组成部分，在1968—1969年被收入马克思恩格斯著作中，尽管是以一种小于《资本论》的开本的形式。随后不久，它在匈牙利和捷克斯洛伐克也出版了。
因此，将有关《大纲》的争论与其政治背景分开是不容易的，而且是政治背景激发了这些争论。在争论最激烈的20世纪70年代，它们也遭受了代际或文化障碍，即大多数（主要是中东欧的）极富献身精神且学识渊博的先驱派马克思文本学者如梁赞诺夫和罗斯多尔斯基等陆续辞世。一些严肃的努力实际上是由较年轻的托洛茨基主义知识分子做出的。他们尝试着对1857—1858年手稿在马克思思想的发展中，更具体地说，在成为《资本论》躯干的总体计划中所占的位置进行了较早的分析。然而，著名的马克思主义理论论战则是由像法国的路易·阿尔都塞（Louis Althusser）和意大利的安东尼奥·内格里（Antonio Negri）这样的、对马克思的文献坦率说并不十分了解的理论家发起的。这些论战被年轻的男男女女们所接受，这些年轻人可能当时还十分缺乏对这些文本的了解，或者说也缺乏能力判断过去有关它们的争论，但愿是由于语言的原因。一点也不奇怪，像本书中有关意大利那一章所说的那样，“《大纲》……的接受颇具独特性”，这不只适用于一个国家。
总的看法
眼下的这本论文集出版于目前这样一个时代，此时，马克思主义政党和运动在全球舞台上仅仅是不太重要的角色。然而，此时世界呈现出的状况也证明了，马克思对资本主义制度的经济运行方式所做的分析独具慧眼。也许这是一个恰当的返回对《大纲》研究的时机，这时候的研究将不那么受从尼基塔·赫鲁晓夫公开谴责斯大林到米哈伊尔·戈尔巴乔夫垮台这一时期左翼政治短时考虑的妨害。从任何方面说，《大纲》都是一部非常难懂的文献，但也是一部非常值得读的文献。这是因为它不仅提供了有关那部连《资本论》也仅仅是其中一部分的专著的唯一全方位指南，还提供了对于成熟马克思的方法论的独特介绍。它包含了能使得马克思对资本主义的分析适用于远远大于19世纪的范围的分析和洞见，它们可以用来分析制造不再倚重人工的社会的时代，自动化的时代，闲暇的潜力，以及异化在这些情景中的变化。比如说他对科技的看法，就有这样的力量。它是唯一一部在某种程度上超越了马克思本人在《德意志意识形态》中对未来共产主义所做的提示的文本。总之，《大纲》的确体现了最为丰富的马克思思想。
本论文集分为三部分。第一部分由八章组成，即由阅读《大纲》而产生的对其主要主题（方法、价值、异化、剩余价值、历史唯物主义、生态矛盾、社会主义，以及《大纲》和《资本论》的对比）的阐释。第二部分重现了《大纲》作者在1857年至1858年的思想传记。第三部分，即最后一部分，则对马克思的这一著作在全世界的传播和接受提供了一个全面而生动的说明。
总之，在展现《大纲》一些丰富宝藏方面，在国际背景下确定其原创的思想财富方面，本书进行了一次成功的尝试。
二、对话
马克思的当代意义：《大纲》创作150年
——与艾瑞克·霍布斯鲍姆的对话
马塞罗·默斯托（以下简称“默”）：霍布斯鲍姆教授，1989年，卡尔·马克思曾被匆匆遗忘，20年后，他又回到了聚光灯下。在过去的几年中，他不仅通过新出版的著作而获得了知识界的关注，而且他也成为更广泛领域关注的焦点。实际上，2003年法国《新观察家》杂志（Nouvel Observateur）出版了一期卡尔·马克思专刊——《卡尔·马克思——第三个千年的思想家?》（Karl Marx—le penseur du troisième millénaire?）。一年后在德国，一次由电视公司德国电视二台（ZDF）发起的有关谁是所有时代最有影响的德国人的民意调查中，超过50万的受访者投票给马克思；他位居综合类第三，“当前影响”类第一。而后，2005年，《镜报》（Der Spiegel）周刊将他作为封面人物，并冠以“一个幽灵又回来了”（Ein Gespenst kehrt zurück）的标题，同时，英国广播公司（BBC）第四套节目“在我们的时代”（In Our Time）栏目的听众投票公认马克思是最伟大的哲学家。
在最近一次与雅克·阿塔利（Jacques Attali）的公开对话中，您曾说过，自相矛盾的是，“正是资本家而不是其他人重新发现了马克思”，您提到，当企业家和自由主义政治家乔治·索罗斯（George Soros）对您说“我刚才在读马克思的著作，他说的话里有极多东西”时，您很震惊。这次复兴虽然微弱并相当含糊，但其原因是什么?是否可能因为他的著作是被作为永远也不应当忘记的现代思想的伟大经典而进入了大学课程中，所以仅仅是一些专家和知识分子对其作品感兴趣?或者从政治方面可能一种新的“对马克思的需求”也即将来临?
霍布斯鲍姆（以下简称霍）：早在150年前，马克思就根据自己对“资产阶级社会”的分析，预言了21世纪初期世界经济的本质。聪明的资本家，特别是那些在全球化金融部门工作的资本家，对马克思印象很深是毫不奇怪的，因为他们比其他任何人都必定更了解他们在其中运作的资本主义经济的不稳定性质。面对20世纪80年代大多数北大西洋国家社会—民主方案的垮台，许多国家政府向自由市场意识形态的转变，以及那些宣称受马克思和列宁激发而建立的政治经济制度的坍塌，左翼意气消沉。像女权主义这样的所谓“新社会运动”（new social movements），要么与反资本主义没有合乎逻辑的关联（虽然其成员作为个人也许与之相关），要么已经不再相信人类对自然能够不断加强控制，而这一点是资本主义和传统社会主义都相信的。同时，“无产阶级”由于分化和减少了，已经不再被相信是马克思所说的社会变革的历史主体。而且，自1968年以来，最著名的激进运动都倾向于直接行动，而这样的行动并不必然是基于很多阅读和理论分析的。
当然，这并不意味着马克思不再被认为是一个伟大的和经典的思想家，虽然从政治角度来说，特别是在法国和意大利这样一度拥有强大的共产党的国家，曾经出现过一次针对马克思和马克思主义分析的过激的思想攻击，并可能在20世纪80年代和90年代达致顶峰。但有迹象表明，这种攻击现在已经销声匿迹。
默：马克思终其一生都是一个机敏而又不知疲倦的研究者，他比其同时代的其他任何人都更好地感知并分析了资本主义在世界范围的发展。他认识到，全球化国际经济的产生是资本主义生产方式所固有的，他预言这一过程不仅将促成自由派理论家和政客所吹嘘的增长和繁荣，同时也将导致暴力冲突、经济危机和广泛的社会不公。在过去的10年中，我们经历了开始于1997年夏的东亚经济危机，1999—2002年间的阿根廷经济危机，尤为重要的是开始于2006年的美国次贷危机，这次危机已经成为“二战”后最大的金融危机。因此，是否可以说重新对马克思感兴趣也是基于资本主义社会的危机和马克思对于解释当今世界的深刻矛盾的持久能力?
霍：将来的左翼政治是否会像过去的社会主义和共产主义运动那样，再次受到马克思分析的激励，将有赖于世界资本主义的演变。但是，这一点不仅适用于马克思，也适用于作为一个连贯的政治意识形态和事业的左翼。你说得对，既然对马克思兴趣的恢复在很大程度上是——在我看来主要是——基于当前资本主义社会的危机，那么，前景要比20世纪90年代更为乐观。当前的世界金融危机，在美国很可能会变成一次严重的经济衰退，将使不受控制的全球自由市场神话的失败更加戏剧化，甚至会迫使美国政府考虑采取20世纪30年代以来业已忘记的公共行为。政治压力已经在削弱经济上的新自由主义政府对不受控制的、不受限制的和不受管制的全球化的承诺。在一些场合（例如中国），由向自由市场经济的整体转轨导致的巨大不公平和不公正，已经引发了影响社会稳定的主要问题，甚至引发了政府高层的质疑。
很显然，“回到马克思”（return to Marx）必定是回到马克思对资本主义及其在人类历史进程中位置的分析——首先包括他对资本主义发展的主要的不稳定性的分析，也就是资本主义是在一系列自身引发的伴随着政治和社会方面的周期性经济危机中发展的。1989年，新自由主义意识形态家曾声称自由资本主义会永世长存，历史已经终结，马克思主义者则从不这么认为，他们从不相信任何关于人的关系的制度可能是最终的和决定性的。
默：国际左翼向自己提出社会主义在新世纪的问题，您不认为如果国际左翼的政治和知识力量放弃马克思的思想，他们就会失去一个审视和变革当今现实的基本指南吗?
霍：没有一个社会主义者会放弃马克思的思想，只要他不是基于希望或意愿，而是基于对历史发展特别是对资本主义时代的历史发展的认真分析，而相信资本主义必定为另一种社会形式所取代。马克思对于资本主义将被一个社会性的管理或计划的制度所取代的实际预言看起来仍然合理，尽管他显然低估了会在任何后资本主义制度中存在的市场因素。既然他有意避免对未来的猜想，就不能让他来对“现实存在的社会主义”下组织起来的“社会主义经济”运行的特定方式负责。关于社会主义目标，马克思并不是唯一一个想要一个没有剥削和异化的社会的思想家，在其中人类能充分实现其潜能，但是他比其他任何人都更有力地表达了这种渴望，他的话至今仍保留了鼓舞人心的力量。
然而，大家必须理解，马克思的著述不应当被当成政治纲领，不管是否权威，也不应当被当成对当今世界资本主义实际情况的描述，而应当被当成怎样理解马克思对资本主义发展本质的分析指南。否则马克思就不会作为一种政治灵感回归左翼。我们也不能且也不应该忘记，他没有能够完整地连贯地表述他的观点，虽然恩格斯和其他人尝试着从马克思的手稿中整理出《资本论》第二卷和第三卷。正如《大纲》所表明的，即使是完整的一部《资本论》，也只不过是马克思自己的、也许过分庞大的最初构想的一部分而已。
另一方面，除非激进活动家中风行的一种倾向——把反资本主义变成反全球化的倾向——停止，否则马克思不会回归左翼。全球化存在着，如果人类社会不崩溃，它是不可逆转的。事实上，马克思把全球化看成一种事实，而且，作为一个国际主义者，他原则上是欢迎它的。他所批评的，也就是我们所必须批评的，是资本主义导致的那种全球化。
默：《大纲》是马克思著述中引起新读者和评论者最大兴趣的作品之一。它写于1857—1858年，是马克思政治经济学批判的第一个草稿，因此也是写作《资本论》之前的最初的准备工作；它包括了很多马克思在他没有完成的毕生之作的其他地方未加以展开的话题。在您看来，为什么虽然这些手稿只是马克思为了总结他的政治经济学批判的纲要而写的，但却持续地比他的其他任何著作引发了更多的争论呢?为什么它们能这样持久地引发人们的兴趣呢?
霍：在我看来，《大纲》对国际马克思主义知识界产生如此巨大影响的原因有两个，它们是互相联系的：第一，20世纪50年代以前，这些手稿实际上并没有出版，正如你说的，它们包含了大量马克思在别的著作中未加以展开的问题的反思。它们不是苏联社会主义世界中已经很大程度上被教条化的正统马克思主义的全集的一部分，但苏联社会主义无法简单地取消它们。那些想要批评正统马克思主义或者拓宽马克思主义分析范围的人，如果不想把他们的出发点建立在可能会被指责为异端或反马克思主义的文本上，就可以利用这些草稿。因此，20世纪70年代和20世纪80年代（远早于柏林墙的倒塌）的版本继续在引发争论，这很大程度是因为马克思在这些手稿中提出的重要问题在《资本论》中没有得到考察，比如说那些在我为您主编的书所写的前言中提到的问题。
默：作为结束，我提最后一个问题：为什么今天阅读马克思还是很重要?
霍：阅读马克思很重要，因为如果离开这个人的著作对20世纪所产生的影响，我们就无法理解生活于其中的当今世界。最后一点，应该读他的原因在于，正如他本人所写的，只有理解了这个世界才能有效地改变它——马克思仍然是理解这个世界和我们必须面对的问题的最佳指南。■
[孙寿涛：南开大学马克思主义教育学院
闫月梅：中共中央编译局马列部]
（责任编辑张钟朴）
Categories
Toinen Marx
Hyvä Marcello, olet julkaisuissasi pyrkinyt tuomaan esiin sen uuden tilanteen, jossa Marx-tutkimus nykyisin on MEGA-2 julkaisuhankkeen edettyä puoliväliin ja tuotua päivänvaloon suuren määrän aiemmin tuntematonta Marxin ja Engelsin käsikirjoitusjäämistöä. Voiko mielestäsi sanoa, että tämä uusi aineisto mullistaa tähänastiset käsityksemme Marxista ja marxismista?
Olen monta vuotta tehnyt töitä Marx-Engels-Gesamtausgaben (MEGA-2:n) parissa ja koettanut kiinnittää mahdollisimman paljon huomiota Marxin kirjoituksiin liittyviin uusiin filologisiin löytöihin. Tämä koskee sekä jo tunnettuja mutta tähän asti epäasianmukaisesti editoituja tekstejä että aiemmin julkaisemattomia aineistoja, kuten Pääoman esitöitä tai Marxin koostamia otevihkoja, joita viime vuosina on julkaistu. Nämä aineistot – ottaakseni vain yhden esimerkin – ovat tuoneet päivänvaloon sen, että Engelsin teki Marxin magnum opukseen tuhansittain toimituksellisia muutoksia ja osoittaneet, että Pääoman toinen ja kolmas osa eivät suinkaan tarjoa loppuun saakka vietyä taloudellista teoriaa, vaan koostuvat suurelta osin vielä keskeneräisistä kehitelmistä.
Omat henkilökohtaiset kokemukseni antavat osaltaan esimakua siitä vaikutuksesta, joka MEGA-2:n editiolla saattaa olla Marx-tutkijoihin. Kun tein esitöitä väitöskirjaani varten Berliinin-Brandenburgin tiedeakatemiassa – MEGA:n päätoimitus sijaitsee siellä – ja myöhemmin Amsterdamin Kansainvälisessä sosiaalihistorian instituutissa (IISC), jossa säilytetään kahta kolmasosaa Marxin käsikirjoituksista (loppukolmannes on Moskovassa sijaiotsevassa Yhteiskuntapoliittisen historian valtionarkistossa), niin näihin aineistoihin perehtyminen sekä rikastutti että monissa suhteissa myös muutti aiempaa Marx-tulkintaani.
Tästä huolimatta en koskaan ole kokenut, toisin kuin jotkut muut Marx-tutkijat, mitään ”löytämisen draamaa”. Jo vuonna 1968 Martin Nicolaus julkaisi New Left Reviewissä huomiota herättäneen artikkelinsa The Unknown Marx, joka myöhemmin päätyi englanninkielisen Grundrisse -käännöksen esipuheeksi,[1] ja siitä lähtien ovat monet kirjoittajat puhuneet ”tuntemattomasta Marxista”. Vuosituhannen vaihteessa esimerkiksi ilmestyi kaksi tämän nimistä teosta, joista toisen oli laatinut tunnettu latinalaisamerikkalainen tutkija Enrique Dussel,[2] toisen japanilainen professori Takahisa Oishi.[3] Mutta itse en yhdy niihin, jotka etenkin viime aikoina ovat mielestäni liiaksikin korostaneet Marxin aiemmin julkaisemattomien aineistojen merkitystä. En näet usko, että Grundrissen jälkeen enää löytyy toista yhtä merkittävää käsikirjoitussikermää, joka voisi muuttaa käsitystämme Marxista niin paljon, että puhe ”tuntemattomasta Marxista ” olisi paikallaan. Tarkempaa valaistusta tähän kysymykseen saa toimittamastani Grundrisseen liittyvästä artikkelikokoelmasta, joka ilmestyi kolmisen vuotta sitten.[4]
Mutta silti MEGA-2:ssa julkaistut uudet käsikirjoitukset ovat mahdollistaneet Marxin ajattelun tärkeiden kehitysvaiheiden rekonstruktion, joskin toistaiseksi vasta harvat tutkijat ovat tarttuneet tilaisuuteen. Otetaan esimerkiksi Marxin suorittama poliittisen taloustieteen kritiikki: suurin osa tämän aihepiirin tutkijoista on huomioinut vain tietyt vaiheet Marxin kehityksessä, usein hypäten vuoden 1844 Taloudellis-filosofisista käsikirjoituksista suoraan vuosien 1857—58 Grundrisseen, näistä taas Pääoman ensimmäiseen osaan (1867). Parhaassa tapauksessa on korkeintaan huomioitu 1847 laadittu Filosofian kurjuus näiden lisäksi. Nykyisin tilanne on, kiitos MEGA-2:n, muuttunut, ainakin vakavien Marx-tutkijoiden kohdalla. Uusien aineistojen pohjalta on mahdollista rekonstruoida Marxin politekonomian kritiikin kaikki vaiheet ja luoda näin tyhjentävämpi ja myös vähemmän ideologisesti värittynyt kuva Marxin ajattelun kehkeytymisestä kuin mitä aiemmin oli tarjolla. Tämä lienee varsin tärkeää ja hyödyllistä niiden kannalta, jotka tänä päivänä ovat kiinnostuneita Marxin ideoiden käytöstä maailman ymmärtämiseksi, kritisoimiseksi ja muuttamiseksi.
Jos pitäisi yhteen ilmaisuun tiivistää MEGA-2:n avaamat mahdollisuudet, niin sanoisin että tämä editio antaa meille tutkimuksellisen perustan lukea ”uutta Marxia”. Enkä näin sanoessani tietenkään tarkoita jotain vanhaa klassikkoa, jolla ei olisi mitään tekemistä politiikan ja luokkataistelun kannalta, vaan kirjoittajaa, joka on melkoisen kaukana siitä, jonka töitä siteerattiin raamatunlauseiden tavoin Neuvostoliitossa ja muissa ”reaalisosialismin” maissa.
Mitä Marxin ajatuksia hänen seuraajansa mielestäsi ovat aivan erityisesti väärintulkinneet tai olleet ymmärtämättä? Esimerkiksi johdannossasi toimittamaasi artikkelikokoelmaan Sulle tracce di un fantasma (Roma, Manifestolibri 2005) arvostelet Plehanovia ja hänen kantaansa, että marxismi pitäisi nähdä ”kokonaisvaltaisena maailmankatsomuksena”.
Plehanov ja monet muutkin hänen jälkeensä tulleet marxistit syyllistyivät jäykän yhteiskuntaa ja historiaa koskevan näkemyksen tuottamiseen. Plehanovin ajatuksilla oli paljon kantavuutta venäläisten vallankumouksellisten parissa – eikä vain venäläisten, sillä hänellä oli melkoinen kansainvälinen maine. Minusta tällä käsityksellä, joka perustui asioita yksinkertaistavalle monismille, missä taloudellinen kehitys nähtiin ratkaisevaksi muun yhteiskunnallisen muutoksen kannalta, oli vain vähän yhteistä Marxin omnien ajatusten kanssa. Plehanovin tulkinta heijastaa hänen aikansa kulttuuri-ilmapiiriä, missä positivismi ja determinismi esittivät huomattavaa osaa.
Pääoman kolmannen osan esitöissä Marx kirjoitti, että hänen aikomuksenaan on esittää ”kapitalistisen tuotantotavan organisaatio ideaalisessa keskiverrossaan”, siis täydellisimmässä ja yleisimmässä muodossaan. En siis yritä väittää, että Marx ei olisi lainkaan ollut kiinnostunut ”kokonaisvaltaisesta maailmankatsomuksesta” tai ettei hän halunnut olla systemaattinen ajattelija, jos haluamme käyttää tätä jälkimmäistä ilmaisua. Olen yrittänyt esittää, että Marxin yleistykset olivat luonteeltaan hyvin erilaisia kuin Plehanovin tekemät, tai, ottaaksemme vielä ikävämmän esimerkin, ”dialektisen materialismin” nimellä kulkevan luunkovan monismin tulkinnat.
Niin tai näin, luettelosta niistä Marxin ajatuksista, joita jotkut hänen ”seuraajansa” tai aateperintönsä vaalijat ovat käsittäneet epäasianmukaisesti tai täysin väärin, tulisi pitkä. Marxin ajatuksia on kytketty perustelemaan satunnaisia poliittisia välttämättömyyksiä ja ne ovat tämän taklia usein saaneet huonon kaiun. Vaikka Marxin teoria on kriittistä, sitä on lettu kuin dogmikokoelmaa. Nämä Marxin seuraajat eivät ole välittäneet hänen varoituksistaan, ettei kannata ”laatia reseptejä tulevaisuuden keittiöitä varten”, vaan tekivät hänestä uuden yhteiskuntajärjestelmän perustajaisän. Vaikka Marx oli mitä armottomin kriitikko eikä koskaan tyytyväinen edes omiin johtopäätöksiinsä, hänen ajatuksillaan perusteltiin jäykän doktrinääristä asennetta. Vaikka Marx oli materialistisen historiankäsityksen luja kannattaja, hänet irroitettiin historiallisesta kontekstistaan suuremmassa määrin kuin kukaan muu kirjoittaja. Vaikka Marx totesi että ”työväenluokan vapautuminen voi olla vain sen itsensä työn tulos”, hänet pantiin sellaisen ideologian takuumieheksi, joka asetti poliittiset etujoukot ja puolueet luokkatietoisuuden lopullisiksi tulkitsijoiksi ja vallankumouksen johtajiksi. Vaikka hän puolusti ajatusta, että inhimillisten kykyjen kehittymisen perusedellytyksenä on työpäivän lyhentäminen, hänet yhdistettiin stahanovilaiseen tuotantoideologiaan. Vaikka Marx oli vakuuttunut valtion lakkauttamisen välttämättömyydestä, hänestä tehtiin sen ensimmäinen puolustaja.
En usko että minulla on nyt käytössäni riittävästi tilaa vastata tähän kysymykseen sen ansaitsemalla tavalla. Keskityn siksi vain yhteen teemaan – ehkä se loppujen lopuksi on tärkein kaikista –, nimittäin siihen, mitä sosialismille tapahtui 1900-luvulla. Syntyi käsitys, että kommunistisessa yhteiskunnassa ei yksilölle ole sijaa, että se kapitalismin jälkeinen työläistn yhteenliittymä, josta marx puhui, olisi vapaudelle vihamielinen yhteiskunta, sortohallinto vailla kansalaisoikeuksia tai poliittisia takuita. Tämä on ehkä suurin paradoksi joka Marxia on voinut kohdata. Ja se on suoranainen skandaali niiden silmissä, jotka tuntevat hänen tuotantonsa. Olen lukenut monia filosofeja ja poliittisen ajattelun klassikkoja ja tavannut vain muutamia, joita kiinnosti (ja jotka toimivat sen puolesta) kaikkien naisten ja miesten, ei vain etuoikeutetun luokan, yksilöllisyyden vapaa kehitys. Ja uskon että tämä on perustavaa niiden poliittisten puolueiden ja yhteiskunnallisten liikkeiden kannalta, jotka vielä löytävät Marxista innoitusta toiminnalleen. Niiden olisi kyettävä haastamaan oikeistolaiset paolueet ja ideologiat ottaakseen haltuunsa sen vapauden lipun, joka tänään on oikeiston käsissä. Mainitsen jälkimmäisestä vain yhden esimerkin: Italiassa Berlusconin uuden poliittisen populistipuolueen nimi on Vapauden kansa – jos tämä ei ole irvokasta, niin ei mikään!
Olet useaan otteeseen korostanut, että epätäydellisyys ja katkelmallisuus ovat Marxin perinnön olennaisia piirteitä ja siteerannut hänen lempimottoaan: de omnibus dubitandum. Tästä muistuttaminen voi hyvinkin olla paikallaan puolustettaessa Marxin perintöä dogmaattisia tulkintoja vastaan, mutta eikö vaarana silti voi olla, että yrittäessämme välttää dogmatismin Skyllaa ajaudummekin relativismin Kharybdikseen?
Toki olen samaa mieltä. Tämä voi olla hyvinkin konkreettinen riski ja vaarallinen erehdys, etenkin aikana jolloin relativistiset ja postmodernistiset asenteet ovat niin laajalle levinneitä ja vaikutusvaltaisia. Meidän pitäisi yrittää välttää tätä virhettä. Ja se onnistuukin, jos emme unohda että yhtälöllä on kaksi puolta. On aina muistettava että Marx halusi viedä jättiläistyönsä loppuun. Epätäydellisyys ja katkelmallisuus luonnehtivat Marxin tuotantoa, koska ne aihepiirit jotka hän kirjoituksissaan alisti kriittiseen tarkasteluun, olivat niin laajoja että niiden selvittely sillä vakavuudella ja kriittisyydellä jotka Marxille olivat ominaisia, olisvat vaatineet vuosikausien työn. Tätä ei pidä unohtaa, jos emme halua tehdä samoja erehdyksiä kuin ne monet marxistit, jotka pitivät vuoden 1844 Taloudellis-filosofisia käsikirjoituksia kirjana, vieläpä kirjana joka olisi tärkeämpi ja hyödyllisempi kuin Pääoman osa I, tai katsoivat että Pääoman osat II ja III edustivat Marxin viimeistä sanaa käsittelemiensä aiheiden suhteen.
Toisaalta uskon että on ollut ehdottoman välttämätöntä arvostella dogmaattista marxilaisuutta, ja ponnekkaasti. Tämä oli – ja tässä on vieläkin paljon työtä – eräs kaikkein ilmeisimpiä uudelle tutkijoiden ja poliittisten aktivistien sukupolvelle asettuvista tehtävistä, sukupolvelle joka lähtee siitä että Marxilla on vielä paljon sanottavaa maailman ymmärtämiseksi ja muuttamiseksi. Millä lailla on mahdollista avata uudestaan tilaa marxilaiselle kapitalismikritiikille – ja tarkoitan todellista tilaa, en mitään vähemmistössä tai marginaalissa kyyhöttämistä tai vain Marxin nimeen vannomista – vasemmiston poliittisille puolueille ja yhteiskunnallisille liikkeille, jotka vielä pitävät Marxia korvaamattomana kriittisenä tietolähteenä kapitalismin vastaisessa taistelussa, jos emme puhdista maaperää vanhan marxismi-leninismin dogmatismista?
Miten antikapitalistinen vasemmisto voisi puhutella työläisiä ja nuorempaa polvea, jos emme esimerkiksi kykenisi kertomaan heille, että meillä on hyvin vähän tekemistä (ja Marxilla itsellään vielä vähemmän) monien sosialismin nimellä kulkeneiden 20. vuosisadan yhteiskuntien kanssa? Kyse ei ole siitä ettemmekö pitäisi noiota historian sivuja työväenliikkeen historiaan kuuluvina, vaan siitä, että uskomme ”paluun Marxiin”, hänen kriittiseen näkemykseensä merkitsevän tilaisuutta käyttää eräitä todella erinomaisia kriittisiä työvälineitä kapitalismin ymmärtämiseksi ja arvostelemiseksi. Varsinkin Neuvostoliiton romahduksen jälkeen ja kapitalistisen tuotantotavan levittyä uusille alueille maapallolla (esimerkiksi Kiinaan ja Intiaan) on kapitalismista tullut todella yleismaailmallinen järjestelmä ja jotkut marxin analyyseista ovat osoittaneet merkityksensä jopa selkeämmin kuin hänen omana aikanaan. Tämä tietysti pitää sanoa ilman että omaksuisi uudestaan apologeettisen lähestymistavan Marxiin tai uskoisi että hänen puolitoista vuosisataa sitten laatimansa tekstit sisältävät täsmällisen kuvauksen nykypäivän maailmasta; tai että peräti jättäisi Marxin ristiriidat ja erehdykset vaille huomiota.
Olen yrittänyt työskennellä tässä hengessä valmistellessani uutta artikkelikokoelmaa, jonka on tarkoitus ilmestyä pian: The Marx Revival. Essays on the Critique of Contemporary Society (Palgrave, tulossa 2011). Tämän kirjaprojektin tarkoituksena on nimenomaan tuottaa julkaisu, jossa joukko arvostettuja kansainvälisiä tutkijoita (kuten Immanuel Wallerstein, Moishe Postone, Ellen Meiksins Wood ja monet muut) arvioi, lukemalla marxia tämän päivän valossa, missä suhteissa hänen ajattelunsa on vielä sioiden ytimeen osuvaa ja hyödyllistä maailman kriittisen ymmärtämisen kannalta. Se on tieteellinen teos, mutta kirjoitettu nimenomaan antikapitalistiselle vasemmistolle, joka on käymässä läpi hyvin vaikeita aikoja.
Viittaat siihen, että Marxin ideat ovat hyödyllisiä vasemmiston uusille puolueille ja yhteiskunnallisille liikkeille. Etenkin Länsi-Euroopassa ja USA:ssa onkin ollut havaittavissa uusia yrityksiä lähestyä Marxin teoreettista perintöä. Mainitaksemme vain yhden esimerkin, Antonio Negri, joka tunnetaan etenkin kirjastaan Imperiumi, on yrittänyt tulkita Marxia uudestaan lähtemällä sellaisista käsitteistä kuin ”elävä työ” – jonka hän myöhemmin liitti spinozistiseksi väittämäänsä ”väen” (multitudo) ideaan – ja ”general intellect” (tämä on ilmaus jota Marx käytti Grundrissessa). Mutta nämä kehittelyt tuntuisivat jo menevän yli sen mitä vielä voi kutsua marxismiksi…
Menemättä kovin syvälle Negrin kritiikkiin ja hänen teoreettiseen selkiytymättömyyteensä ja ristiriitoihinsa (ne ehkä ovatkin yksi hänen menestyksensä osatekijä), joista viime vuosina on kirjoitettu paljon, on silti kiinnostavaa todeta että jotkut viimeisten parinkymmenen vuoden aikana esiintyneistä ajattelijoista, joita on pidetty eturivin marxilaisina, ovat kehittäneet teorioitaan tavalla, joka on usein hyvin etäällä siitä mitä Marx ajatteli. Lähimenneisyyden analyyttiset marxistit ja Jacques Derrida yhtä lailla kuin Antonio Negri ja Slavoj Zizek tänään ovat mielestäni esimerkkejä tästä ilmiöstä. Nythän ei kyse ole siitä, onko Marxin yli meneminen erehdystä tai pyhäinhäväistystä. On paikallaan korjata hänen erehdyksiään ja yrittää päivittää hänen näkemyksiään niiden valtavien muutoksten mukaisiksi joita maailmassa on hänen kuolemansa jälkeen tapahtunut (meidän on aina pidettävä mielessä, että Marx itse päätti olla julkaisematta niitä yli 20 vuoden työnsä hedelmiä, jotka sisältyivät Pääoman II ja III osien käsikirjoituksiin, ja sen lisäksi käytti paljon aikaa ja vaivaa Pääoman ensimmäisen osan monien jaksojen uudelleenkirjoittamiseen elämänsä loppuvaiheessa).
Asian ydin on siinä, että niissä pienissä (muutaman vuosikymmenen takaiseen tilanteeseen verrattuna) poliittisissa puolueissa ja yhteiskunnallisissa liikkeissä, jotka vielä ovat kiinnostuneita vaihtoehdosta kapitalismille, sellaisia teorioita kuin Negrin esittämät pidetään ”autenttisena” (jos tätä sanaa voi käyttää) marxilaisena vaihtoehtona kapitalistisen yhteiskunnan ongelmille. Aivan liian usein nämä teoriat liittyvät paljon suuremmassa määrin muihin ajattelutraditoihin ja kulttuureihin (Zizekin tapauksessa esimerkiksi psykoanalyysiin ja Lacaniin) kuin Marxiin ja työväenliikkeen historiaan.
Asialla on toinenkin, ja ehkä vielä ikävämpi puolensa. Parin viime vuosikymmenen aikana Marx on lähes tyystiin kadonnut. Lukuunottamatta Kommunistista manifestia ei hänen töitään enää saa kirjakaupoista, enkä usko että on liioiteltua todeta Marxin olevan lähes tuntematon opiskelijoiden ja poliittisten aktivistien uudsen sukupolven keskuudessa (puhumattakaan tehtaantyöläisistä tai ammattiyhdistysaktiiveista ja –johtajista). Näin ei ole vain Pohjois-Amerikan masentavalla poliittisella näyttämöllä, vaan myös Aasiassa ja Euroopassa. Marx on tuntematon jopa viimeisten vaikutusvaltaisten eurooppalaisten kommunistipuolueiden nuorten jäsenien parissa – nämä puolueethan ovat muuttaneet nimensä hyväksyttävämpään ja yleisempään ”vasemmistopuolueen” muotoon Saksassa, Ranskassa ja Italiassa. Jos lähdemme kysymään kaikilta näiltä ihmisiltä, kuka Marx on ja mitä he tietävät hänen kriittisestä teoriastaan, voisimme tehdä sen ikävän havainnon, että joitakin pieniä piirejä lukuunottamatta hänen aatteidensa asema työväenliikkeessä ei ole edes sillä tasolla millä se oli 1900-luvun alussa. Silloinkin myös muiden soaialismin teoreetikkojen (Lassalle, Proudhon jne.) ajatuksilla oli vaikutusvaltaa, mutta Marx oli primus inter pares. Nykytilannetta voitaisiin ehkä verrata aikaan ennen vuotta 1848. Silloin vallalla oli eklektismi ja suunnaton sekaannus sen suhteen, mitä ”sosialismilla” tulisi ymmärtää. Itse asiassa, mitä oikeastaan merkitsee tuo nykyisin suuressa huudossa oleva epämääräinen muotoilu ”21. vuosisadan sosialismi”? Jo se seikka että sen luonnehtimiseksi on ollut pakko käyttää moniselitteistä ja tyhjää vuosisadan järjestyslukua näyttää minusta olevan merkki kyvyttömyydestä määritellä tietty poliittinen projekti.
Mutta palatakseni alkuperäiseen kysymykseenne, on olemassa uhka että kun Marxin aatteet aiemmin levisivät marxilais-leniniläisten tai maolaisten oppikirjojen kautta, niitä nykyisin puolestaan saattavat väärintulkita Negrin kaltaiset kirjoittajat. Ja tämä on enemmänkin kuin pelkkä uhka, se on jo käynyt toteen. Ajatellaanpa vaikka sitä, että viime vuosina Marxin ajatuksia on yhdistetty sellaisiinkin yleistäviin käsityksiin kuin ”reilu kauppa” tai vastaaviin uusproudhonilaisiin teorioihin kuten mikroluotot ja mikrorahoitus. Nämä ovat täysin kapitalismille alisteisia käsityksiä ja Marx oli taistellut koko elämänsä sellaisia vastaan. Tai ajatellaan sitä, että – totta kai myös propagandakoneistolla on tässä osuutensa – viime vuosien suurinta vasemmistolaista liikettä on kutsuttu ”globalisaation vastaiseksi” liikkeeksi. Tällainen saisi Marxin kääntymään haudassaan. Pääasianahan ei ole ”globalisaation” periaatteellinen vastustaminen, vaan kapitalismin tänä päivänä synnyttämän globalisaation kritiikki. Aivan ilmeisesti tässä kaikessa on suunnatonta sekaannusta ja meidän on aloitettava aivan perusasioista viime vuosikymmenten tappioiden jälkeen.
Näistä syistä tämän päivän ensisijaisiin tehtäviin kuuluu Marxin teosten uudelleen julkaiseminen ja niiden kriittinen käyttö, jotta ymmärtäisimme paremmin aikamme ristiriitoja ja sen asettamia tehtäviä.
Italialaisen marxismin perinne korostaa, Gramscin vanavedessä, Marxin merkitystä ennen kaikkea historioitsijana, historiallisen materialismin luojana. Mitkä sinun mielestäsi kuuluvat Marxin tärkeimpiin uusiin oivalluksiin historioitsijana?
Marx oli suuri historioitsija. Uransa aikana hän kuvaili – laatimissaan historiallisissa pamfleteissa tai lehtimiehenä Neue Rheinische Zeitungiaa ja New York Tribunessa – monia 1800-luvun tärkeimpiä poliittisia tapahtumia: vuoden 1848 vallankumousta, brittien herruutta Intiassa, Krimin sotaa, Euroopan maiden välistä diplomatiaa, vuoden 1857 finanssikriisiä, USA:n sisällissotaa, Pariisin kommuunia ja paljon muuta. Hän laati tällä tavoin eräitä 19- vuosisadan poliittisen polemiikin loistavimpia tuotteita, sellaisia kuin Louis Bonaparten brumaire-kuun 18. päivä, Lordi Palmerston tai Kansalaissota Ranskassa. Jotkut hänen historiaan liittyvät tekstinsä ansaitsisivat osakseen suurempaa huomiota kuin mitä ne toistaiseksi ovat saaneet. Ajattelen erityisesti hänen artikkleitaan New York Tribunessa, siihen aikaan Yhdysvaltain luetuimmassa sanomalehdessä.
Ja sitten on hänen historiateoriansa, Marxin materialistinen historiankäsitys, joka on ehkäpä häenn suurimpia panoksiaan yhteiskuntatieteissä. Se on ollut suunnattoman vaikutusvaltainen, eikä tietenkään vain italialaisessa kulttuurissa. Teoriaa on usein arvosteltu. Mutta, taas kerran, jos tarkemmin silmäämme tätä arvostelua, joudumme huomaamaan että se kohdistuu paljon useammin hänen seuraajiensa ”historialliseen materialismiin” (Marx itse ei koskaan käyttänyt tätä ilmaisua), jos ei vieläkin nimenomaisemmin Stalinin vulgaariin ”dialektiseen materialismiin” (ajattelen nyt vuonna 1938 julkaistua, paljon luettua ja laajalle levinnyttä käsikirjaa Dialektisesta ja historiallisesta materialismista), joilla ei ollut ehdottomasti mitään tekemistä Marxin kanssa. Ne liittävät Marxiin asioita jotka eivät lainkaan ole marxilaisia: uskomuksen, että yhteiskuntamuodostumat kehittyvät vaiheittaisesti, tiukan välttämättömästi, kohti sosialismia. Uusi MEGA-projekti voi ehkä tässäkin osoittautua avuksi, koska siinä on Saksalaisen ideologian ensimmäisen osan (niin sanotun Feuerbach-luvun[5]) tuoreimmassa editiossa palautettu näiden keskeneräisten käsikirjoitusten katkelmallinen luonne, mikä osoittaa marxilais-leniniläisen tulkinnan väärennökseksi – siinä tulkinnassa nämä nuoren tiedemiehen aivan poliittisen taloustieteen kohdistuneiden tutkimustensa alkuvaiheessa laatimat epätäydelliset käsikirjoitukset oli nostettu tyhjentäväksi ”historiallisen materialismin” esitykseksi.
Äskeiseen kysymykseen liittyen haluaisimme siteerata Marxin kirjettä Joseph Weydemeyerille 5. maaliskuuta 1852, jossa Marx kirjoitti: ”Minulle ei kuulu ansio enempää luokkien olemassaolon keksimisestä aikamme yhteiskunnassa kuin niiden keskinäisestä taistelustakaan. Porvarilliset historiankirjoittajat olivat jo kauan ennen minua tuoneet esiin luokkataistelun historiallisen kehittymisen ja porvarilliset taloustieteilijät luokkien taloudellisen anatomian. Mitä minä toin uutta, niin ensinnäkin todistin, että luokkien olemassaolo on yhteydessä vaintuotannon tiettyihin historiallisiin kehitysvaiheisiin; toiseksi, että luokkataistelu johtaa ehdottomastiproletariaatin diktatuuriin; kolmanneksi, että tämä diktatuuri itse on vain siirtymistä kaikkien luokkien hävittämiseen ja luokattomaan yhteiskuntaan”.[6] Oletko sitä mieltä että nämä Marxin ajatukset sopivat vielä nykytilanteeseen?
Palaan vielä hetkeksi edelliseen kysymykseen. Uskon, että yksi syy siihen miksi Marxin ajatuksia on ymmärretty väärin on siinä, että niitä on liian usein luettu – silloin kun niitä ylipäätään on luettu – historiallisen kontekstinsa ulkopuolella. Otetaanpa esimerkiksi juuri tämä kirje Weydemeyerille. Se laadittiin 1852, jolloin Marx oli 33-vuotias, siis hyvin nuori ja vasta kehittelemässä teorioitaan. Lisäksi maidän on pidettävä mielessä, että tämä oli vain toverille lähetetty kirje, ei julkaisussa oleva yleistävä toteamus. Sitä ei siksi pitäisi ottaa täsmällisenä kannanottona. Mielestäni se tuskin oli Marxin lopullinen ajatus esillä olevien asioiden suhteen. Tästä huolimatta juuri siteeraamanne kirjeen lauseita on toistettu monta kertaa ja laajalti. Esimerkiksi DDR:ssä ne esiintyivät myös monissa poliittisissa julisteissa, joiden tarkoituksena oli alleviivata proletariaatin diktatuurin käsitteen otaksuttua tärkeyttä Marxille. Mutta totuus on toisenlainen. Mainitsen vain sen tekstivertailuille pohjautuvan tuloksen, jonka Hal Draper esitti Marxin vallankumousteoriaa koskevassa kirjassaan.[7] Vertailu osoitti, että Marx käytti hyvin harvoin ilmaisua ”proletariaatin diktatuuri”. Itse asiassa se esiintyy hänellä vain seitsemän kertaa, eikä tällöin vain julkaistuissa teksteissä, vaan myös kirjeenvaihdossa, mukaan lukien juuri tämä kirje Weydemeyerille. Sen sijaan monet marxistit viljelivät ilmaisua tuhka tiheään, Lenin esimerkiksi satoja kertoja. Niin kuin näkyy, melkoinen ero! Ero ei ole vain määrällinen. Se johti ”proletariaatin diktatuuri”-termin väärinkäyttöön sekä Marxin vastustajilla, jotka halusivat kritisoida Marxia välineellsiesti, ja niillä Marxin kannattajiksi julistautuneilla, jotka etsivät oikeutusta omille, Marxista itsestään suuresti poikkeaville teoreettisille kannoilleen tai toimilleen.
Joka tapauksessa, uskon että julkaistuaan Pääoman ensimmäisen osan 1867, tai myöhemminkin elämänsä loppuvaiheessa Marx olisi kuvaillut löytöjään viittaamalla toisiin seikkoihin, jos hänellä olisi ollut mahdollisuus ilmaista näkemyksensä omia yhteiskuntatieteellisiä löytöjään koskien. Varmastikaan hän ei olisi vetänyt tiukkoja yhteyksiä luokkataistelun ja proletariaatin diktatuurin välille kuten vielä vuoden 1852 kirjeessä Weydemeyerille. Samaten proletariaatin diktatuurin ja luokattoman yhteiskunnan lopullisen päämäärän välinen suhde vaatii tarkempaa selvittelyä. Sehän voitaisiin tulkita utopistiseksi tai hegeliläiseksi toteamukseksi (ajattelen tässä tunnettua keskustelua ”historian lopusta” jne.). Todellisuus on paljon moninutkaisempi. Poliittinen vallankumous ei suinkaan merkitse sosiaalisen muutoksen toteutumista, historian päättymistä, kuten 1900-luvun historia on meille opettanut. Se pitäisi nähdä nimenomaan jatkuvan vieraantumisen purkamisen ja emansipaation prosessin alkuna. Tämä olisi loputon prosessi, jossa ei mitenkään ole takeita siitä, toteutuuko joko paluu kapitalismin epätasa-arvoisiin luokkasuhteisiin vai sosialismiin siirtymisen ”onnellinen lopputulos”.
Sanoit että Marx olisi elämänsä lopulla ”kuvaillut löytöjään viittaamalla toisiin seikkoihin”. Se kuulostaa hieman arvoitukselliselta – voisitko täsmentää?
Marxin panos yhteiskuntatieteisiin oli hyvin monipuolinen, vaikka hänen löytönsä eivät pudonneetkaan kirkkaalta taivaalta, vaan olivat tulosta prosessista, jossa hänen lukemansa lähteet esittivät välistä myös tärkeää osaansa. Mainitsen tässä vain kaksi aihepiiriä. Ensimmäinen on Marxin kuuluisa lisäarvoteoria, joka toteaa sen erityisen tavan miten riisto toteutuu kapitalistisessa yhteiskunnassa: kyseessä on arvo, jonka maksamaton lisätyö synnyttää tuotannossa, ja se myös muodostaa pääoman kasautumisen perustan.
Toinen asia joinka haluaisin mainita ja johon olenkin jo viitannut vastatessani kysymykseen historiallisesta materialismista, on Marxin ajatus kaikkien yhteiskunnallisten muodostumien historiallisesta luonteesta. Hänen tuotantonsa punaisena lankana, varhaisista taloustieteellisistä kirjoituksista 1850-luvun lopun Grundrisseen ja siitä Pääomaan vuosikymmentä myöhemmin, oli ollut kapitalistisen tuotantotavan historiallisen spesifisyyden osoittaminen. Aina kun vain voi, Marx kritisoi ankarasti sitä tapaa millä taloustieteilijät esittivät historiallisia kategorioita ”luonnollisina” realiteetteina, projisoiden porvarilliselle aikakaudelle tyypillisiä ilmiöitä joka ikiseen yhteiskuntaan mikä oli ollut olemassa aikojen alusta lähtien ja esittäen 1700-luvun eristäytyneen ja egoistisen yksilön ihmisluonnon perustyyppinä. Mitä tärkeintä, Marxin harjoittamalla taloustieteilijöiden teorioiden kritiikillä oli kaksinainen luonne. Sen lisäksi että se korosti historiallisen luonnehdinnan välttämättömyyttä todellisuuden ymmärtämisessä, sillä oli täsmällinen poliittinen tavoite, kapitalistisen tuotantotavan muuttumattomuutta koskevan dogmin kumoaminen. Kapitalistisen järjestyksen historiallisuuden osoittaminen olisi myös todiste sen ohimenevästä luonteesta ja sen kumoamisen mahdollisuudesta. Marxille kapitalistinen talous ei ollut seurausta jostain yli- ja epähistoriallisesta ”ihmisluonnosta”, kuten klassiset politekonomistit julistuvat, vaan tulosta pitkästä historiallisesta kehityksestä. Tämä osoittaa, ettei kapitalismi ole ihmiskunnan historian ainoa, eikä lopullinen vaihe.
* * *
Vesa Oittinen toimii venäläisen filosofian professorina Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa. Hän on julkaissut mm. teokset Marx ja Venäjä (toim. 2006) ja MEGA ja Marxin uudelleen löytäminen (toim. yhdessä Juha Koiviston kanssa, Vastapaino 2010).
Andrei Maidanski toimii professorina Taganrogin talous- ja liikejohdon instituutissa. Hän on julkaissut useita tutkimuksia Spinozasta, marxismista ja neuvostofilosofiasta ja kirjoittaa säännöllisesti venäläisissä filosofian alan julkaisuihin Voprosy Filosofii ja Logos.
[1] Penguin-editio 1973
[2] Enrique Dussel, Towards an unknown Marx. A commentary on the manuscripts of 1861—1863 (Routledge 2001)
[3] Takahisa Oishi, The Unknown Marx (Pluto 2001)
[4] Marcello Musto, Karl Marx’s Grundrisse. Foundations of the Critique of Political Economy 150 Years After, Routledge 2008
[5] Karl Marx, Friedrich Engels, Joseph Weydemeyer, Die deutsche Ideologie. Artikel, Druckvorlagen, Entwürfe, Reinschriftenfragmente und Notizen zu ”I. Feuerbach” und zu ”II. Sankt Bruno”, julkaisusssa: Marx-Engels-Jahrbuch 2003 (Berlin: Akademie Verlag 2004)
[6] Suomennos julkaisun Karl Marx, Friedrich Engels, Kirjeitä, Moskova: Edistys 1976, s. 70 mukaan.
[7] Hal Draper, The Dictatorship of the Proletariat: from Marx to Lenin, Monthly Review Press 1987, ss. 385—386